Publishers Weekly haastattelee Svetlana Chmakovaa ja Yen Pressin kustannusjohtajaa Kurt Hassleria edellisen uusimman sarjan Nightschoolin tiimoilta. Ja tällä kertaa kyseessä todella on sarja, sillä se ilmestyy Yen Plus -lehdessä luku kerrallaan monien muiden sarjojen kera. Niin amerikkalaisten, korealaisten kuin japanilaistenkin.

Toisaalta pelottaa miten Chmakovan tyyli sopii tällaiseen sarjaan, mutta ainakaan kukaan ei ole vielä valittanut – ja haastattelusta tulee osaltaan sellainen olo, että hän tietää tällä kertaa vähän paremmin mitä on tekemässä eikä vain paahda eteenpäin niin kuin viime kerralla. Kustannustoimittajan osallistuminen suunnitteluun ja menneisyyden virheiden (useampipokkarisen sarjan antaminen tehtäväksi kerralla ja kylmiltään) tiedostaminen kuulostaa positiiviselta kehityskululta, ja eiköhän Chmakova ole niitä chibeilyjään ja valtavia vänkkyräisiä suitaankin hillinnyt Dramaconin ajoista.

Lisäksi arvostelijat tuntuvat olevan sitä mieltä että tarinan löyhyys ja hidas kehittyminen ovat vain hyvä asia, sillä ne antavat niin tekijälle kuin tarinallekin aikaa kypsyä ja hioutua haluttuun suuntaan – ihan niin kuin…

…ihan niin kuin oikeankin mangan suhteen. Woaah.

Chmakovan hyppääminen Tokyopopin uppoavasta laivasta Yen Pressin kelkkaan on joka tapauksessa ollut varmasti ollut fiksu päätös – ja ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että eräällä pahamaineisella suomalaiskustantajalla ei ole juurikaan toivoa saada sitä kökkökääntäviin näppeihinsä. Kenties Egmont voisi toteuttaa tämänkin toiveeni – ihan niin kuin sen edellisenkin? OEL-sarjoja kun on niin kovin vaikea saada käsiinsä täällä susirajalla…

Tässä lupaamani Nekocon-luento sellaisena kuin sen lupasin; muutamalla lisäinfon palasella höystettynä ja kahteen palaseen katkaistuna. Jälkimmäinen puolisko ensi kerralla.

Lue lisää »

Osa 1, osa 2

Maus ei ole hauska. Se on kuitenkin hiton hyvä.
So… how much do you think the language has to do with this? I mean, the French have the term “bandes dessinées”, but in english there are only the terms “comics” and “funnies”, that are essentially the reason why the term “graphic novel” had to be invented. So that the people would understand that there’s more than just simple comedy in there.

PG: Yes, in Finnish you don’t have this kind of problem because “sarjakuvat” only means “serial pictures”, and it doesn’t really have any deeper meaning than that. The word itself doesn’t say that it’s funny. So you don’t really need the term graphic novels, but for us it’s a good thing that this came in, because how else could we ever elevate comics?

PS: It does have the prejudice thing against it. As in how we talked about how British comics are kind of laughed at, like they’re only meant to make jokes. The word graphic novel now in Britain has created its own separate area, because it’s now graphic literature. The British people can now understand it.

PG: You should realize that modesty’s quite a good thing. This term is now being adopted by for example film critics, who have assumed that the graphic novel is going to be science fiction, spectacular, and a bit empty and stressed on explosions and such, and they all describe a bad film being “like a graphic novel”. So still this new term has been twisted and distorted into an another term of derision against comics. And some people also don’t understand that the word “graphic” inclies drawing and think that it inclied explicit, so in a graphic novel nasty material must be shown… these kinds of things.

PS: So in Graphic Novels we took time to talk about this. At the beginning we listed ten things to hate in comics.

PG: Things like “comics are just funnybooks” and “they take no time to read” for example, or speech bubbles. People hate speech bubbles. A lot of people are used to seeing text in a nice kind of type and so on, and we who have been reading comics so much tend to forget that some people haven’t been reading comcis for a long time, maybe ever. And when they look at a spread of comics they think “Where do I begin? All these people shouting at me at once, all these pictures… in which order do I read them?” People say they’re very literate and very sophisticated, but they’re actually not comic literate and don’t know how to read them. So part of the book is about explaining how to read comics. That’s actually what I’m going to speak about today.

Wired julkaisi Jason Thompsonin kirjoittaman ja Atsuhisa Okuran piirtämän kymmensivuisen sarjakuvamuotoisen artikkelin siitä, kuinka manga valloitti Yhdysvallat. Sääli, että Wired on tehnyt sekä netistä luettavien sivujen että ladattavan PDF:n esille asettamisen mahdollisimman typerästi – pikkuisen isompi koko, eikä tuota suurennuslasikikkailuakaan olisi tarvittu…

Artikkeli itsessään on kuitenkin paitsi hyvin ja vaihtelevasti piirretty myös todella asiantunteva – Thompsonhan nyt sattuneesta syystä vain on asian suhteen tällä hetkellä koko maailman asiantuntevin henkilö. Se esittelee mangan maihinnousun Yhdysvaltoihin aina Sailor Moonista Pokémoniin ja Dragon Ball Z:aan, sivuaa muutamia aiheita joista kirjoitin toissa viikolla, ja haastattelee erinäisiä merkittäviä nimiä skenessä Stuart Levy mukaanlukien.

Artikkeli mainitsee myös Taro Ason perustaman “mangan Nobelin”, Kansainvälisten Mangapalkintojen, rohkaisupalkinnon voittaneen Madeleine Roscan Hollow Fieldsin, jonka julkaisemista jokin maamme lukuisista pseudomangaan erikoistuneista kustantamoista voisi harkita – loputtomien Tokyopop-pakettidiilien ja Seven Seasin jämänimikkeiden sijaan. (Se oli ainoa minkäänlaista tunnustusta voittanut länsimaisen tekijän työ.)

Seven Seasin käytönnön mukaan netistä pääsee lukemaan puolet ensimmäisestä pokkarista. Tämä on miellyttävän anarkistinen ratkaisu toteuttaa näytesivut; eihän se ole loppujen lopuksi sen kummempaa kuin mangan lukeminen kaupassa ennen ostopäätöksen tekemistä.

Muokkaus 27.10: Variety haastattelee Stuart Levyä kahdessa osassa; mielenkiintoista luettavaa Tokyopopin menestyksekkäästä historiasta ja mammuttitautisista tulevaisuudensuunnitelmista.