Tagilla “JoJo’s Bizarre Adventure” merkityt kirjoitukset


Hirohiko Araki on tarkka mies. Huolimatta siitä että hänen toistaiseksi 95-osainen sarjansa JoJo’s Bizarre Adventure on yksi Shueishan pisimpään (vuodesta 1987) jatkuneita mangoja hän on ollut mahdollisen animeadaptaation laadun suhteen niin huolissaan, että on antanut tehdä siitä vain kaksi OVAa; ensimmäisen 1993 ja toisen 2001. Ehkä osittain tästä johtuen tällä metroseksuaalisia Tom of Finlandeja pursuavalla mättöshounenien skitsahtaneella isoveljellä on länsimaissa ainoastaan kulttiasema ja Viz on julkaisemassa vain sen kolmatta ja suosituinta juonikaarta, Stardust Crusadersia – mutta Jason Thompsonin ansiosta englanninkielinen versio sentään on.

Arakin tarkkuudella on kuitenkin näemmä myös haittapuolensa. Muuan toisen OVAn tuotannossa mukana ollut animaattori ehdotti aikoinaan, että kuudennen jakson kohtaukseen jossa pääpahis Dio Brando lukee kirjaa ja käskee jouduttamaan päähenkilö Jotaron tappamista olisi hyvä lisätä siansaksan sijaan oikeaa arabiankielistä tekstiä vahvistamaan kuvaa siitä, että kohtaus tapahtuu Egyptissä – joten hän meni kirjastoon, lainasi arabiankielisen teoksen ja kopioi siitä aukeaman Dion pitelemän kirjan sivuille. Kuka tahansa englantia osaava tietää että tämä on animessa normikäytöntö – esimerkiksi Gundam Wingiä katsoessa pääsee lukemaan Photoshopin käyttöohjeita.

Japanilaisten kirjastojen sisältämän arabiankielisen materiaalin huomattavan laajuuden huomioon ottaen kyseinen kirja sattui kuitenkin tietysti olemaan Koraani.

Lue lisää »

Avainsanat: , ,

Comments 4 kommenttia »