Muistattehan vielä Takarazukan Phoenix Wright -musikaalin? Nimiroolissa Tomu Ranju?

Nyt myös tekstitettynä.

Lue lisää »

Avainsanat: live-action

James Marsters jakoi vieraillessaan Alankomaissa 25.4. joitain ajatuksiaan Dragonball: Evolution -elokuvasta. Hän esitti siinä Piccoloa, muistattehan.

Miesparka… Minuakin surettaisi.

Avainsanat: Dragon Ball, live-action

Mm, Takarazuka.

No jaa, voisi tuo tukka olla vähän töyhtömäisempi… ja tietysti tummempi, kuten tässä esiproduktiokuvassa. (Edgeworthin tukka on parempi.) Puhumattakaan siitä, että alkuperäistä soundtrackia olisi voinut hyödyntää enemmänkin…

Mutta joka tapauksessa sielua korpeaa, ettei tule koskaan näkemään tuota livenä. Tssh.

Muokkaus 3.3: Ja jatko-osaa pukkaa. Hohoho…

Avainsanat: live-action

Lisää trailereita – tällä kertaa vähän tuoreempi. Ja jopa live-action.

Sen enempää en taidakaan siitä tällä kertaa sanoa. Huhhui.

Avainsanat: Dragon Ball, live-action

Sanovat, että japanilaiset eivät ole vielä koskaan onnistuneet tuottamaan tyydyttävää näytelmäelokuvasovitusta yhdestäkään mangastaan; Death Notet ehkä ylittivät riman juuri ja juuri.

Asia saattaa muuttua jatkossa. Japanin parhaiten ansaitsevien mangakojen kärkiviisikkoon kuuluvan Naoki Urasawan 20th Century Boysin elokuvasovitusta on odotettu kuin kuuta nousevaa – mutta tähän mennessä siitä ei ole nähty kuin virallisten sivujen lyhyt teaseri.

Mutta nyt.

Traileri sisältää kohtauksia kaikista osista mangaa, mutta tulossa on itse asiassa elokuvatrilogia – ja vieläpä Japanin kaikkien aikojen kallein sellainen kuuden miljardin jenin (47 miljoonan euron) budjetilla. CG ei hypi silmille ollenkaan niin pahasti kuin polygonishinigamit tekivät, ja taustakuvakin on komea. Toivotaan siis parasta.

Urasawa pitää itseään ensijaisesti tarinankertojana eikä piirtäjänä, ja vaikka hänen hieman oldskoolihtavassa piirtojäljessään ei olekaan mitään vikaa on tähän mielipiteeseen pakko yhtyä. 20th Century Boys ei ehkä kirjallisilla ansioillaan kohoa timanttisen Monsterin tasolle, mutta on silti painostavana scifinä täysin omaa luokkaansa – tarina salaliittoa vastaan taistelevista vanhoista ystävyksistä ja heidän tapahtumiin liittyvistä häilyvistä lapsuusmuistoistaan on nykymangan parissa täysin omaa luokkaansa.

On sääli että emme ole saaneet nauttia siitä vielä englanniksi, koska Urasawa pyysi Viziä aloittamaan sen julkaisun vasta kun Monsterin julkaisu on saatu päätökseen, jotta hänen piirrosjälkensä kehittyminen ei olisi niin selkeää. Mutta ennen pitkää, ennen pitkää…

Avainsanat: 20th Century Boys, live-action, Monster, Naoki Urasawa, Viz

Ei ole kenellekään yllätys, että juuri kukaan ei ollut tyytyväinen siihen tapaan jolla Tsugumi Ohba päätti ratkaista Death Noten seitsemännessä tankobonissa kehkeytyneen umpikujan (josta ei tietenkään edelleenkään saa puhua, koska omfg spoilers for chapter 58).

Joten itse asiassa sekään ei ollut mikään yllätys, että elokuvasovituksissa kyseinen lukko ratkaistiin täysin toisella tavalla. Lopullista lopputulosta tämä ei muuttanut – ne jotka kuolevat mangassa kuolevat myös elokuvissa – mutta se kimmotti tarinan täysin toiseen suuntaan ja mahdollisti sen etenemisen ilman tarvetta loppujen lopuksi etäisen tuntuisiksi jääneiden uusien henkilöiden esittelemiselle. Ainakin minun mielipiteeni mukaan se oli fatalistisella tavalla varsin tyylikäs ratkaisu; millainenkohan mangan lopusta olisi muotoutunut, jos Ohba olisi päätynyt samaan ratkaisuun?

Lisäksi tämä lopetus jätti avoimeksi sen, mitä L teki niiden 23 päivän aikana [spoiler]jotka hänellä Kiran voittamisen jälkeen oli vielä jäljellä – hän kun oli kirjoittanut nimensä Death Noteen itse estääkseen Kiraa tappamasta itseään.[/spoiler] Tähän väliin sijoittuu L – change the WorLd, jonka toinen traileri julkaistiin joulukuussa.

Avainsanat: Death Note, live-action

Tämä arvostelu julkaistiin alkujaan Petit Alice vol. 1:ssä, jota ei saa enää mistään ja jonka vielä olemassaolevat kappaleetkin pitäisi polttaa roviolla. Tämä juttu oli kuitenkin ihan säällinen, joten sen kehdannee pistää tännekin; tätä versiota siitä on hieman korjailtu ja päivitelty.

Lue lisää »

Avainsanat: live-action, Nana, Petit Alice, Studio 4°C, Viz, Yoko Kanno

Light Yagami saattoi olla Death Noten päähenkilö, mutta salaa kaikki kuitenkin hurrasivat lain pitkän kouran edustajalle; tuolle huonoryhtiselle, huolittelemattomalle, eksentriselle, silmäpussiselle ja anorektiselle salapoliisille, joka oli maailman ainoa ihminen joka pystyi tarjoamaan jumalsyndroomasta kärsivälle, oikeudentajunsa sumentaneelle teininerolle arvoisensa vastuksen. Ei siis ole ihme, että Death Noten kaltaisen merkkiteoksen spinoff-elokuva kertoo juuri L:stä.

L – change the WorLdistä on julkaistu useita teasereita, mutta ne ovat kaikki sisältäneet vain aiemmista elokuvista peräisin olevaa materiaalia. Ensimmäinen elokuvasta itsestään materiaalia sisältävä traileri julkaistiin nettisivuilla torstaina; elokuvateattereissa sitä on näytetty jo toissa viikolla.

Elokuvan ohjaa Hideo Nakata (Ringu), ja nimihenkilöä esittää tietysti edelleen osaansa täydellisesti sopiva Kenichi Matsuyama. Elokuva sijoittuu aikaan “ennen toisen elokuvan loppua”.

Avainsanat: Death Note, live-action

Olipa kerran muuan kiinalainen lautapeli, jota pidettiin lähinnä vanhojen ukkojen huvina. Sitten, vuonna 1998, Hikaru no Go aloitti ilmestymisensä Shonen Jumpissa – ja yhtäkkiä goonpeluu olikin jälleen koko kansan huvia ja peruuttamattomasti juurtunut myös länsimaihin. Palkintoja ja tunnustusta kahminut Hikaru no Go oli vuosituhannen taitteen ylivoimaisesti suosituin shounensarja; sen tittelin siltä riisti vasta Naruto useita vuosia myöhemmin.

Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun manga nostattaa jonkin asian suosiota radikaalisti. 60-70-lukujen taitteessa Ashita no Joe teki nyrkkeilystä suurta kansanhuvia; 20 vuotta myöhemmin Hajime no Ippo teki saman uudemman kerran. 90-luvun alussa Slam Dunk sai maailman lyhyimpiin kuuluvan kansan innostumaan koripallosta.

Suosittu mangasarja on nostanut vuorollaan melkeinpä jokaisen kuviteltavissa olevan urheilulajin profiilia, karatesta judoon. Viime vuoden lopulla Nodame Cantabilen suosio onnistui nostamaan Oriconin seitsemännelle sijalle sen doramasovituksen soundtrackin – siis klassista musiikkia sisältävän albumin; listoille. Joskus tuntuu siltä, ettei ole mitään mitä Japanin populaarikulttuuri ei pystyisi tekemään mahdolliseksi…

Sarjan nimeltä Kami no Shizuku myötä myös viininmaistelu on nyt päässyt tästä maagisesta kosketuksesta osalliseksi. Ranskalaiset ovat innoissaan.

Muokkaus 16.12: ANN kertoo: Kami no Shizuku on saamassa ranskalaisen ja italialaisen julkaisun, ja siitä on tekeillä myös näytelmäelokuva. Haha…

Avainsanat: Hikaru no Go, live-action, Nodame Cantabile, Shonen Jump

Genshikenin kakkostankoubonissa Madarame mainitsee katsoneensa kerran cosplaypornoelokuvan, mutta että “Se ei ollut erityisen hyvä. Näyttelijä oli vain tavallinen pornotähti.” Tämän jälkeen hermostuneesti hikoilevien ja punastelevien otakujen keskustelu siirtyy käsittelemään hypoteettisen cosplayseksin mahdollisuutta hypoteettisissa parisuhteissa, jollaista kenelläkään ei ole.

Tästä voisimme lähteä nyt keskustelemaan eläytymisen roolista cosplayssa ja sen tarpeellisuudesta ylipäätään; tätä keskustelua herättelin jo numeron 1/2007 pääartikkelissa. Mutta sen sijaan jatketaankin nyt cosplaypornosta, kun se kuitenkin kiinnostaa kaikkia enemmän.

Japani ei ole suvaitsevaisuuden ihmemaa; se on monokulttuurinen valtio, jossa uniikeimmankin ernumuodin edustajia löytyy vähintään tuhansittain. Tällaisessa maassa cosplayn kaltaista harrastusta katsotaan usein lievästi sanottuna kieroon, joten ei ole ihme että sen ympärille on syntynyt vähemmän mukavia lieveilmiöitä. Sakin vasemmalla esittämä käsitys cosplaysta ei ole Japanissa suuren yleisön mielessä mitenkään harvinainen.

Ei etenkään, kun sitä ruokkimassa on cosplaypornografian kaltaisia ilmiöitä. Tämän tehtailussa on kunnostautunut AV-firma nimeltä Total Media Agency, jonka tuottama aikuisviihde palvelee monien muidenkin mielenkiintoisten fetissien omistajia – koulu-uimapuvuista meidoihin, sukkahousuista raitasukkiin. TMA:n tuottamat cosplay-AV:t perustuvat luonnollisesti kulloinkin pinnalla olevaan otakusuosikkiin, ja ne seurailevat alkuteostensa juonia tai ainakin niiden avainkohtauksia suhteellisen tarkkaan. Sarjojen ja mahdollisesti hahmojenkin nimet on copyrightsyistä muutettu – tosin usein vain parin kanan paikkaa vaihtamalla. AV-versiot ovat halvalla ja nopeasti sutaistuja tuotantoja, koska niiden pääasiallinen kohdeyleisö – arvatkaa ketkä – ostavat ne joka tapauksessa.

Aiheesta kohosi enemmänkin keskustelua joulukuussa 2006, jolloin TMA julkaisi kiehtovan pienen elokuvan nimeltä The Melancholy of Hahiru Suzumiya; kuvia sen sisältämästä häkellyttävästä laadusta löytyy mm. täältä. Juoneltaan se seurailee varsin tarkasti Haruhin ensimmäisen tuotantokauden tapahtumia, mitä nyt lisäilee erinäisiä täysin irrallisen tuntuisia seksikohtauksia kaiken muun sekaan. Itse asiassa monet seksikohtauksista riisutun version nähneet ovat erehtyneet luulemaan sitä jopa fanituotokseksi.

Haruhi Suzumiyan kakkoskausi on tulossa vasta ensi keväänä, mutta Hahiru Suzumiya jatkoi seikkailujaan TMA:n tytäryhtiön I.B.WORKSin julkaiseman “The Vanishment of Hahiru Suzumiyan” muodossa jo toukokuussa – itse asiassa kaksi kuukautta ennen animesarjan jatkon julkistamista. Yukin ja Mikurun – anteeksi, Mirukun – näyttelijät vaihdettiin, mutta Hahirun näyttelijä Yuri Koosaka pysyi onneksi ennallaan; hän nimittäin osaa jotenkuten jopa näytellä, ja sitä ei pornotähdeltä ensimmäisenä odottaisi.

Madaramekin olisi varmasti ollut tyytyväinen myös Koosakan Haruhi-tulkintaan – tosin vain siihen asti, kunnes ensimmäinen seksikohtaus riisuu häneltä paitsi pantsut myös hahmon. Yukin ensimmäinen näyttelijä sentään pysyy koko ajan kiitettävän hiljaa eikä vingu ja ulise kuten japanilaiset aikuisviihdetähtöset yleensä.

Molemmat elokuvat ovat siis surkuhupaisia pienen budjetin räpellyksiä. Kuten näkyy.

Vanhempaa tuotantoa on vuodelta 2004 peräisin oleva Maria-sama ga Miteiru, josta myös rosa_foetida aikoinaan kirjoitteli. Se ei ole sen laadukkaampi, mutta on Hahiruja siedettävämpi ainakin siinä suhteessa että siinä ei (sattuneesta syystä) ole rumia miesnäyttelijöitä.

Femmari kirjoitti numeron 2/2007 Marimite-arvostelussaan ettei “hienojen neitojen tapoihin kuuluisikaan muhinoida rahvaanomaisesti rappukäytävissä milloin ja missä vain”, mutta näiltä Maria-neidon suojateilta se näyttää sujuvan oikein luontevasti.

Elokuussa julkaistu Lozen Maiden taas on Internetin virallisen mielipiteen mukaan aivan kamala; osittain viehkojen pallonivelten puutteen ja osittain tuotantoarvojensa takia. Rakas Japani – kuinka vaikeaa voi olla saada näyttelijä värjäämään hiuksensa?

Jokin aika sitten puhetta oli heinäkuussa julkaistusta Higurashi ga Naku Koro nistä – lähinnä siksi, että se on jopa melkein laadukas. (Sitä ei pidä sekoittaa tekeillä olevaan ihan oikeaan Higurashi-näytelmäelokuvaan, jota odotetaan kieli pitkällä ihan muista syistä.) Tämä traileri on siis AV-version.

Ja jokunen viikko sitten paljastettiin myös TMA:n seuraava merkittävä projekti tällä alalla: marraskuussa julkaistava, Sakura Nanan tähdittämä Kira Star. Peljätkää ja itkekää.

Muokkaus 7.11: Viimeksi mainitusta on nyt sitten trailerikin. >_<

Muokkaus 11.11: Miten saatoinkaan unohtaa nämä kaksi?

Avainsanat: cosplay, Genshiken, Haruhi Suzumiya, live-action, Lucky Star, Maria-sama ga Miteru, Rozen Maiden, When They Cry