Ei liene kenellekään epäselvää, että Japanin animaatioteollisuus on murrostilassa. Economist-lehden viimevuotisen artikkelin mukaan parhaaseen katseluaikaan esitettävän animen ja lastenanimen määrä on viime vuosina vähentynyt, ja enin osa animesta tuotetaan nykyään myöhäisillan ohjelmapaikkoja varten. Samalla anime on siirtynyt pois valtakunnallisilta suurilta kanavilta pienemmille paikallisille sekä satelliittikanaville. Vilkaisu Moon Phasen uusien sarjojen listaukseen tukee tätä toteamusta.

Miksi näin on? Katsotaanpa.

Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriö julkaisi vuonna 2003 analyysin (PDF) animeteollisuuden tilasta ja sen suurimmista ongelmista. Sen myyntiluvut ovat vuosia vanhoja, mutta alla oleva kuva on sen ehkä kiintoisin ja aikaa kestänein osa – tuotantodiagrammi, jossa on selkokielisiä numeroita. (Selkeyden vuoksi olen muuttanut ja pyöristänyt kaikki rahamäärät euroiksi.)

Kuvaaja on yleisluontoinen ja luvut keskiarvoja – vain prime time -anime esitetään sekä valtakunnallisilla että paikallisilla kanavilla, myöhäisillan anime ainoastaan paikallisilla ja satelliittikanavilla. Rahanuolet eivät kuvaa sitä kuka maksaa kellekin vaan sitä kuinka suuri osa sponsorien rahoista virtaa eteenpäin. Ainoastaan Madhousen ja Production I.G:n kaltaiset suurimmat studiot tekevät lähes kaikki tuotannon osa-alueet itse (eivätkä nekään kaikissa tuotannoissaan); muut kontrahtoivat työn toisille studioille tai (etenkin välianimaation suhteen) ulkomaisille alihankkijoille.

Lue lisää »

Japan Foundationin ja Japanin suurlähetystön vieraana Orioniin saapuu eturivin mangataiteilija ja animeohjaaja Satoshi Kon (s. 1963, Hokkaido). Kon tunnetaan elokuvistaan Perfect Blue, Tokyo Godfathers ja Paprika. – - Kon luennoi 8.11. Orionissa, tapahtumaan on vapaa pääsy.

(KAVA)

Satoshi. Vitun. Kon. Minne saa mennä headdeskaamaan?

Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, että ainoita tapahtumia joilla tässä maassa on minkäänlaista kiinnostusta panostaa ohjelmatarjontansa kehittämiseen järjestämällä sitä vahvistamaan anime- ja mangateollisuuden parissa työskenteleviä ihmisiä ovat muut kuin animeaiheiset sellaiset. Ja ihmekös tuo onkaan, kun maan ainoaa sille riittävän infrastruktuurin omaavaa animetapahtumaa ovat perinteisesti järjestäneet scifiharrastajat…

Hyvä on, voidaan sanoa että elokuvafestivaaleilla, Japanin suurlähetystön kanssa yhteistyötä tekevästä valtion laitoksesta puhumattakaan, voi olla parempi budjetti, paremmat kontaktit ja paremmin uskottavuutta tällaiseen kuin harrastajatapahtumalla. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen “miksi asialle ei sitten tehdä mitään?” Samanlaisia harrastajatapahtumia ne yhdysvaltalaisetkin vastaavat ovat, eikä se niiden kunniavieraiden määrää ole vähentänyt… Ja esimerkiksi Oulun Musiikkivideofestivaalit on (Ilmakitaransoiton MM-kisojen vuoksi) Suomen kansainvälisesti tunnetuin musiikkitapahtuma, jonka budjetti on 200 000 euroa, mediajulkisuus valtaisa ja profiili korkealla, vaikka sitä tehdään vain kolmen ihmisen voimin. Avaintermi on julkisuuskuvan luominen.

Ja on muistettava, että näinkään korkealle ei tarvitse tähdätä; mitään Konia tai Sugiita olisi turha lähteä tavoittelemaan tämänkaltaisella kunniavierashistorialla. Olen jo aiemmin tullut ottaneeksi esille mahdollisuuden esimerkiksi Arina Tanemuran kaltaisen Japanissa suhteellisen tuntemattoman mutta täällä nimekkään tekijän tänne pyytämisestä, joka onnistuisi varmasti helpommin kuin kuuluisa Shonen Jump -mangaka X:n pyytäminen.

Tätäkin vastaan voidaan toki sanoa, että ei se helppoa ole siltikään – tarvitaan hidasta etenemistä virallisia teitä pitkin, byrokratiaa, suhteita ja kumartelua. Mikä ei tietenkään niin ikään myöskään vastaa kysymykseen, miksi niin ei sitten voisi tehdä. Tässä maassa on kuitenkin tehty coneja jo aika monta vuotta…

Tai sitten voisi vain lähteä tyvestä puuhun ja asettaa tähtäimen matalammalle – johonkuhun, joka ei puurra 12 tunnin työpäiviä ja omaa sitovaa kontrahtia tuotantoyhtiölle tai kustantamolle. Tällaisena nimekkäänä jokerikorttina voisi mainita Makoto Shinkain, joka on viettänyt koko tämän vuoden Lontoossa (halvat matkakulut!) pitämässä projektiensa välistä välivuotta (ei kiireinen!) ja opettelemassa englantia (englantia!). Sähköpostiosoitekin löytyy kotisivujen alareunasta – itse asiassa jopa kaksi. (Kannattaa käyttää työosoitetta, koska blogin mukaan hänellä on ollut ongelmia netin kanssa eikä hän ole ehtinyt lukea henkilökohtaista postiaan.)

Kuka tahansa olisi parempi kuin ei ketään. Eikö vain?

Voisin muun sisällön puutteessa näyttää tämän toissapäivänä julkaistun trailerin Ef – The Latter Talelle, joka on toinen osa Minorin menestyksekkäässä ja kehutussa Ef-erogesarjassa. Jos en muusta syystä niin huoratakseni jälleen kerran Makoto Shinkaita, joka tällä kertaa näyttäisi uskaltautuneen yrittämään parin sekunnin verran 3D-hahmoanimaatiotakin. Tuubilaatua parempaa haluavat löytävät sitä täältä.

Myös viimevuotinen SHAFTin animeversio kannattaa katsoa, koska sekin on ihan kelpo sarja. Ja miksei sovituskin.

Makoto Shinkain uusin, Neko no Shuukai. Hän teki sen NHK:n Ani-Kuri 15:ä varten, joka on nimensä mukaisesti sarja jossa 15 animentekijää pääsee brassailemaan alle minuutin mittaisilla lyhytanimaatioillaan. Musiikki on Tenmonin, kuten totuttua.

Shinkai on kehittynyt entisestään Byousoku 5 cm:n ajoista; hänen hahmoanimaationsa on nykyään niin sulavaa, ettei sitä erota teollisesti tuotetusta animaatiosta enää käytännössä mitenkään. Siinä auttaa toki myös se että tästä pätkästä puuttuu lähes tyystin hänen tavaramerkkinsä, uskomattoman realistinen valolla ja varjoilla maalailu… sääli. Siitä erottaa vain aavistuksen videon alkupuolen lattian kiilloissa.

Mutta ei siinä että tämä olisi muutenkaan Shinkain parasta jälkeä; sellaisesta pääsee näkemään vilauksen tässä mainoksessa jonka hän teki kotipaikkakuntansa sanomalehti Shinano Mainichi Shimbunille. Tekniikan kehitys on muuttanut animaation laatustandardeja valtavasti; vielä vuosituhannen vaihteen aikoihin tuollaisen pari sekuntia kestävän leikkauksen liikkuvan taustan animoiminen olisi vienyt yhdeltä ihmiseltä kirjaimellisesti kuukausia.

Olen siinä määrin suomalaisesta yhteiskunnasta vieraantunut, että seuraan kotimaisesta mediasta lähinnä vain sitä osaa joka tihkuu irkkiin asti. En myöskään juuri katso TV:tä, ellei kyseessä ole jokin poikkeustapaus – kuten Kemppi Tiinan tekemät ketunkorvat päässä valottamassa Otaku-chatin kiinnostuneena kuunteleville juontajille Salapoliisi Conanin idean olevan itse asiassa se, että päähenkilö ei oikeasti olekaan kuusivuotias vaikka siltä näyttääkin.

Digiajan kuulemma tuossa viikko sitten alettua monissa talouksissa näkynee kuitenkin uusia kanavia, mukaan lukien ruotsalaisia sellaisia. Ruotsalaiset ovat tunnetusti kaikessa meitä viitisen vuotta edelle – oli kyse sitten manganjulkaisemisesta tai muusta – joten ei ole myöskään mikään ihme, että sikäläinen yleisradiokin näyttää enemmän animea kuin täkäläinen. Näin ollen SVT 2 huomenna perjantaina, alkaen 23.25 Suomen aikaa: En natt med anime.

Animeyö etenee näin (Henkien kätkemää ehkä lukuun ottamatta todennäköisesti ruotsiksi tekstitettynä):

23.25: Japanilaisen animaatio- ja sarjakuvakulttuurin esittelyä. Japanissa sarjakuvaa lukevat kaikki, ja monet animaatiosarjat on suunnattu aikuisille ja ne lähetetään keskellä yötä. Paikalliset otakut Petra Markgren ja Simon Lundström esittelevät kulloinkin vuorossa olevat elokuvat.

23.30: Henkien kätkemä (Hayao Miyazaki)

01.20: Anime Uncovered. Kanadalaisen Felice Gorican kehuttu dokumentti japanilaisesta animaatioteollisuudesta, animen merkityksestä niin Japanin kuin koko maailmankin nykykulttuurille ja sen maailmanlaajuisesta harrastajakunnasta.

02.10: Perfect Blue (Satoshi Kon)

3.40: Animation Runner Kuromi (Akitaroo Daichi)

4.25: Voices of a Distant Star (Makoto Shinkai)

4.50: Kakurenbo (Shuuhei Morita)

5.15: Grrl Power (Akitaroo Daichi)

5.45 – 7.35: On A Stormy Night (Gisaburoo Sugii)

Eli ei sen vähempää kuin koko yön täydeltä varsin merkittäviä, todella mielenkiintoisia, jopa epäpopulaareja ja harvinaisia animeteoksia. Kiinnittäkää huomiota siihen miten aikuisin kama on sijoitettu keskelle yötä, ja viimeinen elokuva on kuin kotonaaan lauantaiaamun piirrettyjen seurassa. Milloin YLE pääsee toteuttamaan jotain tällaista?

Veikkaisin, että ei ikinä.