Sillä välin kun kaikki muut olivat tänä viikonloppuna Jyväskylässä nauttimassa Animeconittomasta ja cosplayttomasta Finnconista ja mainostamassa omia tapahtumiaan olen itse ollut kotona lukemassa blogeja ja seuraamassa conin etenemistä Twitterin kautta.

Yksi viime aikoina seuraamistani ei-animeblogeista on A Newbie’s Guide to Publishing, jossa jännärikirjailija J.A. Konrath kertoo kuinka ansaitsee nykyään tuhansia dollareita myymällä sähköisiä versioita kirjoistaa Kindlelle ja vastaaville e-kirjalaitteille – vilkaisemattakaan yhteenkään kustantajaan päin, mikä ei tietenkään kaikkia ilahduta. Tämä sai minut ajattelemaan animeharrastuskulttuurin murrosta.

Lue lisää »

Avainsanat: Meta

Puolisentoista vuotta sitten Nova tutustui ensimmäistä kertaa suomalaiseen animeblogosfääriin ja tuli siihen tulokseen, että hänen aiemmin ehdottelemansa ajatus suomalaisesta animeblogiaggregaatista tuskin tulisi auttamaan niin kauan kuin blogien määrä oli niin vähäinen kuin oli. Tällaiset aggregaattisivustot, kuten Anime Nano ja Animeblogger.netin Antenna, toimivat kätevinä kokoomasivustoina jotka auttavat vähemmän tunnettuja ja uusia blogeja saamaan tunnetumpien siivellä lisää lukijoita – täsmälleen samanlainen toimintaperiaate kuin mangalehdillä, itse asiassa. Englanninkielisen blogiskenen pageview-keskeisessä maailmassa niillä on jopa niin suuri merkitys, että aggregaattien ylläpitäjien kanssa ei uskalleta hankkiutua riitoihin listoilta poistamisen pelon vuoksi.

Aikaa on kuitenkin kulunut aika tavalla, ja skenekin on muuttunut jonkin verran. Niin kuin sivupalkin venymisestä näkyy blogeja on tullut aika tavalla lisää, ja vuoden 2008 jäljiltä eloon jääneiden voisi varmaan hyvällä omallatunnolla sanoa tulleen jäädäkseen. Viime aikoina on myös syntynyt uusia blogeja, etenkin cosplayaiheisia. Aggregaattiaiheen tultua pari päivää sitten uudelleen puheeksi päättivät Jakoavain ja AKX tarttua tuumasta toimeen ja kehittää lopultakin jotain järkevää käyttöä muinoin ostetulle Ani.mu -domainille. Ja kuten sivupalkkia seuranneet varmaan ovatkin jo huomanneet löytyy listoilta myös tämä blogi.

Sivun funktionaalisuus ja ulkoasu ovat vielä työn alla, mutta kukapa tietää millaiseksi sitä vielä voi kehittää. Ja jos hyvin käy kenties se myös innostaa entistä enemmän ihmisiä bloggaamaan? Suurin osa aloittajista tietysti menettää kiinnostuksensa ennen pitkää, mutta eihän se mikään häpeä ole. Fandom koostuu kuitenkin vuorovaikutuksesta ja keskustelusta, ja mitä enemmän osallistujia sen parempi.

Oletko sinä ikinä pohtinut blogin perustamista?

Avainsanat: Meta

Vähemmän kuin viime vuonna eikä välttämättä ihan niin edustaviakaan, mutta ainakin yhdellä uudella värillä. Kenties ensi vuonna Pac-Mankin saa olla jo keltainen…

Jo kolmas vuosi peräkkäin. Tästä on tulossa pienimuotoinen perinne.

Tunnin päästä tulee muuten Tokyo Godfathers Neloselta. Siinäpä vasta erilainen joululeffa….

Avainsanat: Meta, Satoshi Kon

Anikin sivistyneen keskustelun alue Arcadia oli hyvä mutta lyhytikäiseksi jäänyt yritys nostaa foorumin tasoa. Valitettavasti se kompastui omaan nokkeluuteensa; ihmiset lähtivät lähestymään sitä väärältä kannalta ja yrittivät hieman teennäisestikin lisätä viesteihinsä sisältöä ja pituutta, mistä syystä sinne kirjoittamisen kynnys nousi lopulta vähän turhankin korkeaksi ja ketään ei lopulta enää kiinnostanut. Oireellisintahan kaikessa oli loppujen lopuksi kuitenkin se, että “pintaa syvemmältä” keskustelemiseen ylipäätään tarvittiin erillinen rajattu alue.

Sillä välin Kvaakin manga-alueella on viimeiset pari vuotta ollut tasaisen hiljaista, mutta keskustelu saavuttaa ajoittain varsin mielenkiintoisiakin sfäärejä – jo siitäkin syystä että aikuisten ihmisten prosenttiosuus keskustelijoista on suurempi. Viime aikojen kiinnostavin keskustelu keriytyi parin Suomessa kasvaneen sarjakuvantekijän, parin Suomessa kasvaneen sarjakuvanlukijan ja yhden Japanissa kasvaneen sarjakuvanlukijan välille siitä, mitä sanan “manga” sopii tarkoittaa. Saisiko sitä käyttää fumettin ja beedeen kaltaisena alkuperämaata leimaavana sanana ollenkaan, vai onko sillä niin selkeästi tunnistettava muotokielensä että se pitäisi ymmärtää tietynkaltaista sarjakuvaa merkitseväksi termiksi?

Vahvin argumentti jälkimmäisen kannan puolesta tuntuu olevan se, että japanilaisen japanilaiselle yleisölle tekemää sarjakuvaa ja länsimaisen länsimaiselle yleisölle tekevää japanilaistyylistä sarjakuvaa on mahdoton erottaa toisistaan – mitä itse sanoisin varsin kyseenalaiseksi väitteeksi, koska vaikutteet johtavat niiden ottajassa hyvin harvoin täysin alkuperäisen kaltaiseen lopputulokseen. Esimerkiksessä klassisessa W.I.T.C.H.-tapauksessa italialaisten piirtäjien mangalukemistoistaan saamat vaikutteet näkyvät lähinnä käsikirjoituksessa ja hahmosuunnittelussa, eivät niinkään sarjakuvakerronnassa tai sivusommittelussa itsessään. Silloinkin kun länsimainen tekijä pyrkii tietoisesti rakentamaan teostaan myös näiltä osin esikuviaan vastaaviksi eron näkee yleensä ainakin taustojen ja harmaasävyjen käytössä.

Mutta entäs sitten kun piirtäjänä on aidosti japanilaisessa sarjakuvantekokulttuurissa koulittu ihminen, mutta käsikirjoittajana länsimainen?

Lue lisää »

Avainsanat: Del Rey, Girl Friends, Meta, Ouran High School Host Club, Princess Ai, Tokyopop

…Ja tästä se sitten jatkuu, sekä itseni että blogin sattumoisin päällekkäin olevan vuosipäivän kunniaksi!

Tauon aikana on tapahtunut aivan liian paljon asioita kunnolla kerrattavaksi: Hellsingin lisäksi suomeksi saatiinkin myös Nausicaa, Tekkonkinkreet voitti Eisnerin, Mushishi ja Inuyasha loppuivat, One Piece ohitti puolenvälin etappinsa, Shogakukan ja Shueisha aloittivat Euroopan-valloituksen, Madhouse tekee Iron Man -animen, Bakumania saa netistä englanniksi virallisesta lähteestä, yoshitoshi ABe levittää doojinshejaan iTunesissa, Studio Pierrot animoi Julia Vuoren Sika-sarjakuvia, oregonilaismies veti pultit siitä että kirjastoi antoi hänen 12-vuotiaan poikansa lainata Battle Club -mangaa, Tonari no 801-chanin piti tulla sovitetuksi KyoAnin TV-animeksi mutta projekti hyllytettiin varoituksetta… Huh.

Kustannusprojekti Otaku odottaa vielä Khal-Annatin toisen osan ilmestymistä – kunhan sille löytyy sopiva sauma – ja Petit Alice tulee saamaan oman sivustonsa jossain vaiheessa, mutta muilta osin vanhan voi sanoa jääneen taakse suhteellisen tehokkaasti. Siinä missä edellinen sivusto oli blogin sisältävä lehden saitti on tämä enemmänkin lehden saitin jämät sisältävä blogi.

Blogialustana pyörii nyt WordPress 2.6, mikä tavalliselle lukijalle näkyy lähinnä gravatarien käyttönä. Olisin voinut muuttaa kategoriat tageiksi mutta en viitsinyt, koska en nähnyt siinä mitään olennaista hyötyä – ja lisäksi pidän niiden hierarkisuudesta. Säätelen vielä jatkossa sivuston ulkonäköä hieman enemmän kustomoiduksi ja sulavakielisemmäksi ja korjailen erinäisiä rikkinäisiä linkkejä ja kuvia, mutta muuten se alkaa olla kivasti kasassa.

Mandigo-teema on mukavat 1024 pikseliä leveä, minkä ei nykyaikana pitäisi tuottaa ongelmia pienemmilläkään näytöillä. Sen tapa kehystää kuvat ei toisaalta välttämättä johda parhaimpiin mahdollisiin lopputuloksiin osassa vanhemmista postauksista, mutta tulen huomioimaan asian jatkossa. Siinä on defaulttina mukana hakutoiminto, ja lisäsin sivupalkkiin myös listan viimeisimmistä kommenteista, jotta vanhoissakaan postauksissa uudelleenviriävät keskustelut eivät jäisi ihmisiltä huomaamatta. Samantapaista virkaa toimittaa postauskohtainen lista samankaltaisista postauksista. Yhteystietosivu on tällä kertaa selvästi esillä, koska aiemmin ihmisillä on ollut kuulemma hankaluuksia löytää sitä.

Lisäksi päätin Vehin tapaan kokeilla sieluni myymistä Googlelle, koska AdWords on kiehtova konsepti (olkoonkin, että suomenkielisillä animesivuistoilla mainosten relevanttius tulee varmasti olemaan aika pieni). Sen käyttöehdot kieltävät pyytämästä lukijoita klikkaamaan mainoslinkkejä, mutta etteköhän te tiedä ihan pyytämättäkin mitä voitte tehdä kiitokseksi jos pidätte lukemastanne. ;>

Desucon, opiskelut ja erinäiset muut projektit vievät huomiotani tasaisen tappavalla vauhdilla, mutta eiköhän tännekin kirjoitteluun riitä vielä aikaa; en tiedä millaista tahtia tulen pitämään yllä, mutta senhän näkee sitten. Ei tästä hommasta kovin kauaa viitsi erossakaan pysyä!

Avainsanat: Bakuman, Hellsing, Inuyasha, Kyoto Animation, Madhouse, Meta, Mushishi, One Piece, Shogakukan, Shueisha, Studio Pierrot, Tekkon Kinkreet, Tuulen laakson Nausicaa, yoshitoshi ABe

On lopultakin koittanut se synkkä päivä, jolloin Otakunviran kohtaloksi on tullut sairastua taukotautiin. On aika pohtia jatkoa ja säätää tulevaa; tämä sivusto ei Otakun lopettamisen jälkeen voi enää säilyä tällaisenaan, joten blogin on aika siirtyä muualle.

Uusi domain on jo ostettuna ja WordPress-teemakin valittuna, joten voinette olla suhteellisen varmoja siitä ettei tämä tauko ole tappavaa sorttia. Se kestänee kuitenkin vähintään useampia viikkoja ja päättynee viimeistään siinä vaiheessa kun saan irlattua kasaan tarpeeksi vieroitusoireita – tämä on joka tapauksessa aivan liian hauskaa touhua lopetettavaksi kokonaan. Joskus on kuitenkin priorisoitava joitain asioita toisten edelle, ja se joskus on nyt.

Ja Animeconkin on jo viikon päästä; alkaa olla jo aika valmistautua siihen, koska minun olisi tarkoitus puhua niitä näitä myös tässä tapahtumassa. (Tervetuloa kuuntelemaan vain.) Luotettavuusasteeltaan vaihtelevien huhujen ja kuulopuheiden perusteella conista pitäisi myös tulla varsin hollowfieldihtävä – ja kenties jopa hellsingihtävä. Hohoho~

Avainsanat: markettimanga, Meta

Ensi alkuun – unohtakaa kaikki mitä sanoin aiemmin. Koska Otakun taival loppuu nimittäin nyt.

Päätös lehden lopettamisesta ei ollut helppo eikä nopea, mutta päädyin siihen tulokseen että se oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Syynä eivät olleet con-, ihmissuhde-, työ-, opiskelu- tai muutkaan IRL-kiireet, ei liioin hiljattain päivittynyt siviilisäätyni. Sen sijaan kyse on enemmänkin siitä, että olen viime aikoina tullut huolestuneeksi omasta nörtteydestäni – minulla ei nimittäin tunnu riittävän sille enää juuri lainkaan aikaa. Oma harrastus on otakulle on kaikki kaikessa, ja siinä vaiheessa kun metaharrastaminen alkaa tulla vakavasti kaiken muun edelle on syytä pohtia onko sen jatkaminen enää mielekästä – saati sitten hauskaa. Näin ollen olen päättänyt leikata harrastamisestani sen osan joka tulee muiden tielle – Otakun.

Tobiroja on vielä yksi julkaisematta ja Petit Alicen kohtalo on sen omasta toimituksesta kiinni, mutta Otakun kohdalta tämä kustannusprojekti oli nyt tässä. Kirjoitin pääkirjoituksessa näin:

Muutaman kerran vuodessa ilmestyvä ja jo lähtökohdiltaan pysyvästi epäajankohtaisen fanzinen olisi vaikea saavuttaa otakuskenessä samanlaista merkityksellisyttää kuin vaikkapa Tähtivaeltajalla on scififandomissa pääasiassa siitä syystä, että edellinen on tottunut siihen että harrastus elää ja liikkuu pääasiassa netissä. Viikon ikäinen uutinen on vanha; ilmaisiksi jaellut mielipiteet ja faktat ovat aivan yhtä valideja ja suurimmalle osalle tärkeämpiäkin kuin paperilla julkaistut; vuorovaikutuksellisuus ja yhteisöllisyys ovat jotain, joita ilman kukaan ei voisi skeneä kuvitellakaan.

Se ei tarkoita että lehtiformaatti olisi menneen talven lumia, mutta yksittäiselle harrastajalle se asettaa jatkuvan deadlineja vastaan tappelemisen hyvin epäsuotuisaan asemaan netin välittömyyteen verraten. Nämä ovat pääsyitä siihen miksi englanninkielisen skenen fanijournalismi on pitkän hiljaiselon jälkeen nostanut viime vuosina päätään blogipohjaisena, ja tyytyväisyydekseni voin todeta vaikuttaneeni omalta osaltani vastaavanlaisen ilmiön syntymiseen myös Suomessa. Tästä on hyvä jatkaa.

Tässä vaiheessa lienee siis paras mahdollinen hetki laskea Otaku levolle ja toivoa, että lehti voi vuosien päästä toimia uusille harrastajille ikkunana aikaansa. Nämä kolme ja puoli vuotta ovat olleet kiireisiä mutta hauskoja, ja haluan kiittää jokaista lukijaa lehden tukemisesta ja muistuttaa vielä kerran, että kyseessä ei ole lopun alku vaan alun loppu.

On siis aika siirtyä uusien ja rattoisampien projektien pariin – kuten esimerkiksi tämän blogin rukkaamiseen uuteen uskoon. Mutta sitä ennen voisin tehdä asioita, jotka ovat olleet rästissä jo joitain vuosia – esimerkiksi hommata ajokortin, katsoa parin viime vuoden väliin jääneet animet, jatkaa opiskeluja ja kokeilla tuota olohuoneessa pölyttyvää Wiitä.

Mutta vielä sitäkin ennen lähden Nekoconiin luennoimaan puutaheinää omakustantamisesta ja myymään tätä viimeistä lehteä. Johon ilmestyi koneenvaihdon myötä jostain hitosta taas ne infernaaliset taittovarattomuusmarginaalit, mutta yks hailee – se on silti sisällöltään suurin ja kaunein Otaku ikinä. Hohoho.

Avainsanat: Meta, Otaku, Petit Alice, Tobira

Että sellainen con. Paikan rajoittuneesta myyntitilasta johtuen emme saaneet sieltä myyntipöytää, mutta loppujen lopuksi se osoittautui varsin onnekkaaksi sattumaksi – pienellä herrasmiessopimuksella pääsimme jakamaan Turun Animeseuran pöytää emmekä näin ollen joutuneet maksamaan siitä mitään. Onneksi, sillä muussa tapauksessa olisi tullut kohtuullisen ikävästi takkiin… Tässä on pientä ironiaa, sillä sattumoisin ensimmäinen tapahtuma josta Otakua saattoi ostaa oli niin ikään Kirsikankukkacon – emmekä sielläkään maksaneet mitään vaan myimme ns. salkusta, koska sekä kassavirtamme että budjettimme liikkui silloin vasta kymmenissä euroissa. Ja perässä tuli ärtynyttä noottia “kaupallisesta toiminnasta ilman lupaa.”

Kaiken kaikkiaan con oli kohtuullisen mukava, muttei missään mielessä täydellinen. En sanoisi sitä suoranaisesti huonoksi tai epäonnistuneeksi sellaiseksi, mutta siitä lyötyi monia samoja ongelmia joita vähän kaikissa coneissa tuntuu nykyään olevan – kolmannen kerroksen kuvausnurkista ei tiennyt juuri kukaan, järjestäjien ja ulkopuolisten dialogi oli töksähtelevää ja cosplaykisaajat pysyivät lavalla paikallaan keskimäärin yhden sekunnin. Sisätilojen ilmanlaatu sentään oli pahimmillaankin kelvollinen, joskin siitä saadaan ehkä osittain kiittää suhteellisen niukkaa kävijämäärää ja viileää säätä.

Ja minähän en tunnetusti tiedä tapahtumanjärjestämisestä mitään, mutta jotenkin tuntuu hassulta että järjestäjät eivät nähneet tarpeelliseksi pyytää paikallista animeyhdistystä auttamaan ennen kuin sieltä oli ensin itse otettu yhteyttä. (Tiedä häntä sitten kuinka paljon edes TAS pystyi auttamaan asiaa. Lisää vänkäreitä nimittäin kaipailtiin vielä kolmea viikkoa ennen tapahtumaa – ja tässä vaiheessa järjestäjät päättivät uskaltautua pistämään pystyyn ketjun aiheesta.)

Suurin epäkohta tietysti oli se, että Kempin shoujoluentoa lukeenottamatta ohjelmakartasta ei löytynyt manga- tai animeaiheista ohjelmaa hakemallakaan.

Kyseessä on tavallaan itseään ylläpitävä noidankehä. Sanotaan, että ylivoimaisesti suosituinta ohjelmaa coneissa näyttäisi olevan vapaamuotoinen hengaus – joka tässä tapauksessa manifestoitui Caramelldansen-letkajenkkoina, valtavana nuoleskelurinkinä keskellä käytävää ja YAOI_SHOW’na – mutta voitaisiin miettiä onko kyseessä syy vai seuraus; miten ihmisiä voisi kiinnostaa ohjelma, jos sitä ei ole? Tätä menoa conit degeneroituvat ennen pitkää vain valtaviksi miiteiksi joissa on cosplaykisa, lolitamuotinäytös, jrockpaneeli, Final Fantasy Fighteja ja pullonpyöritystä.

Eihän siinä tietenkään ole mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset viihtyvät. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että on hieman kummallista että asia hyväksytään sellaisenaan – aivan kuin tapahtuman järjestäjillä ei olisi mitään sananvaltaa asiaan.

Avainsanat: Janne Kemppi, Meta, Otaku

“Kuka tahansa osaa puhua peikkoa”, Fred möläytti, “eihän siinä muuta kuin osoitellaan ja murahdellaan.”

Väistämättä blogin kerätessä tarpeeksi huomiota se alkaa saada osakseen trollien huomiota. Itselleni näin kävi kuun alussa sen jälkeen kun tämä postaukseni alkoi kiertää irkkiä ja sai 2000 hittiä päivässä.

Trolleista on luonnollisesti paljon hupia, kunhan niihin ei yritä suhtautua vakavasti; huomiotahan ne vain haluavat. Niinpä suhtauduin kepeästi, kun ystävämme höpö höpö alkoi laukoa mielipiteitään. Minä ja kommentoijani ruokimme peikkoa avoimesti, ja se käyttäytyi kuten kelpo lemmikin kuuluukin: ölisi kun sille heitti keksin, oli hiljaa ja tunki sormet korviinsa kun kohtasi vastaväitteitä jotka huomasi aukottomiksi. Hiljalleen keskustelu siirtyi muille urille, ja trollin panos sille väheni.

Lue lisää »

Avainsanat: Meta

Jokin aika sitten meille soluttautui syntymäpäivälahjana tällainen Miku-papercraft.

Tekijä itse sanoo sen olevan surkeasti kasaan räpelletty “kun purjo puuttuu ja liimaakin näkyy”, mutta hieno se silti on; se viihtyy hyvin vitriinissä Bomé-figuurien kanssa. Voitte kokeilla sen tekemistä itsekin jos haluatte (ja kyllä, resoluutio oli tuollainen alun perinkin).

Anacronilla on varsin aloittelijaystävällinen postaus papercraftien tekemisestä. Ja jos nämä tuntuvat liian vaikeilta voitte toki aloittaa helpommasta päästä – vaikkapa Cubeecraftin tyylitellyistä palikkapäistä.

Samaisen syntymäpäivän kunniaksi talouteen saapui myös Cospan posettavakätinen Oryzae. Kamosuzoo~!

Who gits all the beatches, dog?

Avainsanat: Meta, Moyashimon, Vocaloid