Googlasin jokin aika sitten pitkästä aikaa hakutermillä “Otaku-lehti”.

Löysin Xuenayn ikivanhan arvostelun, Sangatsu Mangan sivujen uutisen Otaku-palkinnosta, muutaman vuosia sitten aloittamani foorumikeskustelun (ja pari ihan outoakin), pari linkkiä muiden joukossa parilla epämääräisellä harrastajasivustolla, blogimaininnan tai pari, muutaman kuvalinkin IRC-URLs.net:istä, pari linkkiä deviantARTista ja vastaavista sekä pari hittiä hakusaiteilta.

Kaikkein häiritsevin oli kuitenkin tämä jo entuudestaan tuttu japanilainen Suomi-blogi. Kirjoittaja ymmärtää Emman saaman tunnustuksen, mutta pitää vähän hassuna sitä, että palkinnon nimi on “maanikkopalkinto”… Lopussa hän toteaa, että ainakaan Japanissa Otaku-palkinto ei sopisi minkään virallisen palkinnon nimeksi. Tulee mieleen se kerta, kun eräs Fennica Comicsissa liikeasioilla ollut japanilainen liikemies ei ollut uskoa silmiään nähdessään myynnissä lehteä nimeltä “Otaku.”

Mutta naurakoot japsipirut vain; minä pidän kiinni siitä, että samoilla sanoilla on eri kielissä eri merkityksiä. Esimerkiksi “yurilla” on Japanissa täysin erilainen merkitys kuin mitä se täällä on kehittynyt tarkoittamaan, samoin “hentailla.” Se on kielen evoluutiota.

Avainsanat: Meta, Otaku-palkinto

Sivustouudistuksen ohessa myös Tobira-julkaisusarja sai oman soppensa sivustolta. Ensimmäinen Tobira-julkaisu Effloresco näki päivänvalon jo Animeconissa, mutta uuden sivuston valmistumisen lähestyessä sen suurimuotoisempi päivittely ei ollut enää juurikaan vaivan arvoista. Efflorescon arvostelu (ja vieläpä jäävitön sellainen, vaikka sainkin tarkistaa sen etukäteen) julkaistiin eilen.

Idea omakustanteisesta sarjakuvajulkaisusarjasta ei ole mitenkään uusi edes Suomessa. Ensimmäinen Finnmanga julkaistiin vuonna 2004 Animecon III:ssa, ja sen suosio todisti, että kyseisenkaltaisille julkaisuille on kysyntää – olkoonkin, että ensimmäinen Finnmanga oli sellainen kuin oli. Mutta kuten monesti on todettu ei amatöörisarjakuvien julkaisemisen tärkein funktio ole saada sarjakuvia lukijoiden luettavaksi, vaan rohkaista tekijöitä tekemään ja julkaisemaan lisää – ja samalla kehittymään.

Ensimmäisen Finnmangan sisältö koostui muutaman sivun pituisista lyhyistä sarjakuvista, ja muutaman jatkosarjan mukaan ottamisesta huolimatta sama linja on enimmäkseen pitänyt myös jatkossa. Syy on ymmärrettävä; pelkästään jatkosarjoista koostuvan omakustannejulkaisun julkaiseminen olisi liian raskasta niin julkaisijoille kuin amatööritekijöillekin. Ja vaikka Finnmanga siirtyikin sittemmin muutaman numeron ajaksi H-Townin siipien suojiin on se silti edelleen jatkosarjoille hankala formaatti.

Mangan ehkä suurin yksittäinen ansio on kuitenkin dekompressoitu kerronta, joka vaatii runsaasti sivuja. Mustavalkoisen, halvalle paperille painetun sarjakuvan kulttuuri on mahdollistanut Japanissa paitsi halpojen antologialehtien julkaisemisen myös eeppisen pitkät tarinat: siinä missä yhdysvaltalainen ja eurooppalainen sarjakuvakulttuuri reagoi inflaatioon sivumäärää vähentämällä huononsivat japanilaiset vain paperin laatua. Tankoubonjulkaisukäytännön takia tästä ei ole mitään haittaa itse sarjakuvakulttuurille.

Länsimaiset tekijät – etenkin amatööritekijät – ovat kuitenkin tottuneet tekemään vain enimmäkseen lyhyitä tarinoita, ja tällaisissa sarjakuvissa dekompressoitu kerronta ei pääse täysiin oikeuksiinsa. Finnmangan julkaisemat lyhyet sarjakuvanovellit eivät päässeet käyttämään täysin hyväkseen mangan kerrontatapoja, koska se olisi vaatinut joko enemmän sivuja tai yksinkertaisempia aiheita. Tuumin, että jotta kohtuullisen pituinen mangatyylinen sarjakuvatarina pääsisi täysiin oikeuksiinsa sen olisi oltava vähintään parinkymmenen sivun pituinen, mielellään pitempikin. Idea Tobiran kaltaisesta yksittäisten julkaisujen sarjasta syntyi tuolloin, 29.5.2006.

Siksi olikin kohtuullisen ironista, että seuraavana päivänä ensimmäinen netissä näkemäni asia oli uutinen Hokuto Manga -kilpailusta Kvaakin etusivulla.

Mielikuva julkaisusarjasta oli kuitenkin sen verran miellyttävä, että päätin pitäytyä suunnitelmassa kaikesta huolimatta. Tavoite kun on, että jokainen julkaisu voisi toimia paitsi kanavana amatöörisarjakuvan julkaisemiselle myös tekijänsä työnäytteenä; “ovena” niin kustantajille nuorien kykyjen pariin kuin myös tekijöille kohti suurempaa julkisuutta.

Uskoni suomalaisen pseudomangan nousuun on nimittäin vahva. Niin Japanissa kuin läntisilläkin manganjulkaisualueilla pienlehdet ovat perinteisesti olleet tie sopimuksiin kustantajien kanssa, mutta Suomessa omakustannekulttuuria on aina Animecon IV:iin asti hillinnyt taidekujien täydellinen puuttuminen mangatapahtumista. Aura Ijäs on päässyt pitkälle Hangoverin ajoista, mutta yhdellä tekijällä ei pitkälle pötkitä – senhän osoittaa jo sekin, että “ensimmäistä suomalaista mangaa” varten tarvittiin tekijät Ruotsista asti.

Nyt taidekujien juurruttua Suomeenkin mangavaikutteisten sarjakuvantekijöiden omakustanteita on alkanut hiljalleen tipahdella, mutta kehitys on ollut hidasta. Myös siksi Tobiran kaltainen media on mielestäni tarpeellinen: kenties se rohkaisee aloittelevia tekijöitä myös pitempien projektien pariin, parhaassa tapauksessa jopa julkaisemaan omia pienlehtiään. Kyllä tähän maahan sarjakuvaa mahtuu.

Seuraavat Tobira-julkaisut julkaistaan tapahtumaköyhästä syksystä johtuen vasta ensi keväänä. Mikäli sarjassa julkaiseminen kuitenkin kiinnostaa, ohjeita löytyy täältä.

Avainsanat: Aura Ijäs, Finnmanga, Hokuto Manga, Meta, Nina von Rüdiger, Tobira

Näin uudistui Otaku Wired, ja samalla Otaku koki virallisesti muodonmuutoksensa “fanzinestä sivujulkaisuineen” “kustannusprojektiksi”. Käytännössä tämä määrittelyero ei vaikuta yhtään mihinkään sanahelinää lukuun ottamatta, mutta sillä on merkitystä sekä sivustorakenteen selkeyttämisen että itse julkaisutoiminnan loogiselta näyttämisen kannalta. Uuden sivujulkaisusarjan syntyessä Petit Alicen rinnalle kun oli yksinkertaisinta vain niputtaa kaikki kolme julkaisua samanarvoisiksi ja nimittää kustannustoimintaa “projektiksi”.

Tobiran lisäksi sivustolla on uutta myös tämä blogi. Sen nimi on Otakunvirka, ja nimenomaan yhteen kirjoitettuna, koska pidän tavasta jolla se rimmaa “koiranviran” kanssa. Se vastaa toivon mukaan jonkinlaiseen kysyntään: suomalaisia animeblogeja kun on aina ollut kovin vähän. Tietääkseni niitä ei ole koskaan ollutkaan kuin nuo sivupalkista löytyvät sekä toimintansa lopettanut arvostelublogi Mangablog. (Listalta unohtuneet saavat ilmoittautua.)

Blogin perustamista puolsi useampikin seikka; ensinnäkin se mahdollistaa sellaisten ajankohtaisuuksien käsittelyn, jotka olisivat mahdottomia ottaa mukaan neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden painettuun versioon. Vaikkei meillä olekaan resursseja jatkuvaan uutisointiin voi blogi tällä tavalla tuoda Otakulle kokonaisuutena tiettyä ajankohtaisuutta ja tasapainottaa sen sisältöä, joka on perinteisesti ollut varsin vähän julkaisuajankohtaan sidottua.

Toisekseen blogit saavuttavat suuremman yleisön kuin fyysiset lehdet. Fanzineä julkaisemalla pystyy ehkä välittämään mielipiteitään niille kustantajille jotka siitä tietävät ja kenties niille omakustanteiden tekijöille jotka ovat saaneet tietää teoksensa tulleen siinä arvostelluksi, mutta harrastajien suuret massat eivät siitä ole välttämättä edes kuulleet. Fanzinekin on kuitenkin viestin, ja sellaisena sille on itseisarvoista pyrkiä kasvattamaan yleisöään kaikin mahdollisin keinoin. Sivustolle kävijöitä houkutteleva blogi on yksi tällainen keino.

Kolmannekseen pyrin blogin avulla kaventamaan kuilua Otakun ja sen lukijoiden välillä kertomalla myös siitä, mitä tapahtuu julkisivun takana ja miksi. Tiedän että lukijoita on; lehdellä on kohtuullisesti tilaajia, ja conmyynti on tasaista. Minulla ei kuitenkaan ole kovin selvää käsitystä siitä, millaisia Otakun lukijat ovat ja mitä he siitä ajattelevat. Palautetta on näiden vuosien aikana tullut ehkä kolmen virkkeen verran; niistä ikimuistoisin kuului “Joo ei oo ihan Anime-lehti.” Minkä voisi ehkä ottaa kehuna, kun ottaa huomioon että olen aina yrittänytkin tehdä Otakusta ihan omanlaistaan, Suomen eittämättä harvalukuista animelehdistöä täydentävää julkaisua.

Jatkossa näemme, miten hyvin nämä kolme tavoitetta tulevat toteutumaan. Otakunviran sisällön on tarkoitus tulla muodostumaan niin asiasta kuin asiattomuuksista, ajankohtaisuuksista kuin arkistomateriaalistakin. Myös paperilehdessä julkaistuja arvosteluja lukuunottamatta ilmaisu tulee olemaan todennäköisesti hieman katkonaista mutta kompaktia. Blogilla on RSS-syöte ja myös sen avulla luotu LiveJournal-syndikaattitili; pysykää kanavalla.

Avainsanat: Meta