Tagilla “Naoki Urasawa” merkityt kirjoitukset

Kaikki kohkaavat siitä että Kozue Amano on aikeissa aloittaa uuden mangan. Naoki Urasawan kolmisen viikkoa sitten julkistettu ja toissaviikolla Kodanshan Morning-lehdessä alkanut uutuus Billy Bat sen sijaan on jäänyt otakupiireissä vähemmälle huomiolle

Urasawaa ennen lukeneille ja hänen tyylinsä tunteville voi Billy Bat olla aluksi pienoinen kulttuurishokki. Julkaistujen mainosten mukaan Urasawa palaisi siinä 40-luvun Amerikan kultaisten seikkailusarjakuvien aikaan – aikaan, jolloin Batmanit ja Teräsmiehet kamppailivat vielä suosiosta Mikki-hiirten ja Felix-kissojen kanssa. Diili Kodanshan kanssa Urasawan muita mangoja julkaisevan Shogakukanin sijaan vihjaili lisäksi siitä, että kyseessä saattaisi olla vielä asteen verran hänen muita mangojaan synkempi sarja.

Lopputulos muistutti kuitenkin lähinnä Teräshiiren ja Blacksadin hivenen retardia ristisiitosta.

Lue lisää »

Avainsanat: , ,

Comments 1 kommentti »

Sanovat, että japanilaiset eivät ole vielä koskaan onnistuneet tuottamaan tyydyttävää näytelmäelokuvasovitusta yhdestäkään mangastaan; Death Notet ehkä ylittivät riman juuri ja juuri.

Asia saattaa muuttua jatkossa. Japanin parhaiten ansaitsevien mangakojen kärkiviisikkoon kuuluvan Naoki Urasawan 20th Century Boysin elokuvasovitusta on odotettu kuin kuuta nousevaa – mutta tähän mennessä siitä ei ole nähty kuin virallisten sivujen lyhyt teaseri.

Mutta nyt.

Traileri sisältää kohtauksia kaikista osista mangaa, mutta tulossa on itse asiassa elokuvatrilogia – ja vieläpä Japanin kaikkien aikojen kallein sellainen kuuden miljardin jenin (47 miljoonan euron) budjetilla. CG ei hypi silmille ollenkaan niin pahasti kuin polygonishinigamit tekivät, ja taustakuvakin on komea. Toivotaan siis parasta.

Urasawa pitää itseään ensijaisesti tarinankertojana eikä piirtäjänä, ja vaikka hänen hieman oldskoolihtavassa piirtojäljessään ei olekaan mitään vikaa on tähän mielipiteeseen pakko yhtyä. 20th Century Boys ei ehkä kirjallisilla ansioillaan kohoa timanttisen Monsterin tasolle, mutta on silti painostavana scifinä täysin omaa luokkaansa – tarina salaliittoa vastaan taistelevista vanhoista ystävyksistä ja heidän tapahtumiin liittyvistä häilyvistä lapsuusmuistoistaan on nykymangan parissa täysin omaa luokkaansa.

On sääli että emme ole saaneet nauttia siitä vielä englanniksi, koska Urasawa pyysi Viziä aloittamaan sen julkaisun vasta kun Monsterin julkaisu on saatu päätökseen, jotta hänen piirrosjälkensä kehittyminen ei olisi niin selkeää. Mutta ennen pitkää, ennen pitkää…

Avainsanat: , , , ,

Comments 2 kommenttia »