Yläasteella pätevät ankarat viidakon lait. Vaatteiden, kampauksen ja musiikkimaun on natsattava täysin eikä melkein. Nörtit, kuten Soon Mi ja Nin, erottuvat joukosta ja joutuvat puolustamaan itseään jatkuvasti. Sitten japanilainen vaihto-oppilas Masato sekoittaa ruotsalaisten lähiönuorten elämän täysin.
Seiskaluokkalaiset bestikset Soon Mi ja Nin törmäävät biologian tunnillaan outoon, alastomaan poikaan. Tämä näkkimäinen olento katoaa kuitenkin salaperäisesti jälkiä jättämättä – ilmestyäkseen vaihto-oppilaan muodossa Soon Min kotiin. Mihin oikea Masato on kadonnut? Kuka itseään Nixiksi kutsuva ilmestys on?
Manga kohtaa ruotsalaisen lähiöelämän uudessa, viisiosaiseksi kasvavassa sarjassa, jossa seurataan 13-vuotiaiden elämää iloineen, suruineen ja ihmissuhdesotkuineen – yliluonnollisilla elementeillä maustettuna. Taidokas, kansainvälinen piirrosjälki yhdistyy uskottavaan kuvaukseen teinien maailmasta ja koukuttaa monenikäiset lukijat välittömästi.
Ms Mandu-nimimerkin taakse kätkeytyvät ruotsinsuomalainen graafikko ja kuvittaja Nina von Rüdiger (s. 1969) sekä ruotsinsuomalainen kriitikko ja juontaja Johanna Koljonen (s. 1978). Nina von Rüdigerin piirrosjälki on tuttua Infamyn kiitetystä albumista Vesi oli mustaa (2006).
Näin niin kuin periaatteessa voisin antaa Otavalle hatunnoston aikansa seuraamisesta; lieneekö tämä peräti ensimmäinen sarjakuvan promoamiseksi tehty mainosvideo Suomessa? Ja kyseessä on vieläpä sarja eikä yksittäinen tarina.
Sen jälkeen mennäänkin sitten metsään niin että rytisee. Miksi työparien on käytettävä joka teoksessa höpsöä kollektiivista nimimerkkiä? Miten hitossa suomalaisesta ja suomenruotsalaisesta tulee “ruotsinsuomalaisia” Tukholmaan muuttamalla? Ja jos Otava kerran haluaa nimittää tekijöitään ruotsinsuomalaisiksi, miten se selittää sen että kyseessä on “kotimainen” sarja? Puhumattakaan siitä, millaisen mölyn sanan “manga” kevytkenkäinen käyttö aiheuttaa tälläkin kertaa.
Ja mitä näenkään – ääniefektit on kirjoitettu kanoin. Se tarkoittaa vissiin sitten sitä kansainvälisyyttä… Miksiköhän se muistuttaa minua niistä Auran vanhoista pienlehtijulkaisuista, joiden sarjakuvissa kyltit ja muut taustatekstit oli kirjoitettu englanniksi?
Paul Gravett: I think I’ve always been enthusiastic and passionate about comics. And somehow, while my friends at school kind of grew out of them or gave them up or whatever, I seemed to be able to find new things that ? come along that interested me throughout my life. And manga came along with me in the late 70’s, when Barefoot Gen was translated. That was when I started to read, or at least buy, original japanese magazines for the first time. And at the same period I was also discovering European comics and the bigger history of comics from the past, and so my interest has been continuedly sustained, and I see no reason why anybody should grow out of comics. If you simply look around enough you’ll see that if you’ll get bored with Superman, or get bored with children’s comics, you’ll find more stuff to keep you interested.
But that’s a pretty big background… All that there’s really to say that I have a degree in law and I lived for a year and a half in New Mexico, America after graduating. But for me comics weren’t just a passion to consume: I wanted to meet the people who produced them, and eventually I wanted to explain them to people. Because I feel that a lot of people are missing out on the pleasures of the comics.
Hokuto Manga oli Otavalta aivan liian toimiva ajatus, joten muidenkin kustantamojen oli järkevää hypätä kelkkaan mukaan. Egmontin ja Stabilon järjestämä Comic Campus -kisa onkin sinällään ihan fiksu pikku ideaplagiaatti. Se on lisäksi järjetetty suuren maailman tyyliin, galleriayhteisöineen kaikkineen. Kyseisen yhteisön jäsenmäärä kertookin jo varsin hyvin sen kuinka paljon tällaiseen on kiinnostusta, vaikka terävin kärki koostuisikin aina vain parista tusinasta tekijästä.
Kilpailun säännöt ovat kuitenkin pieni ihmetyksenaihe. Jos kerran sekä länsimainen että wannabejapanilainen lukusuunta hyväksytään (jälkimmäistä preferoiden), miten ihmeessä voittajatyöt voidaan julkaista samassa julkaisussa? Kenties ne jaetaan kahteen pokkariin, kuten Hokuto Mangalle tehtiin – mutta entä jos jompaakumpaa lukusuuntaa käyttävien kisatöiden joukosta ei löydykään tarpeeksi hyviä töitä? Tullaanko osa kisatöistä peilaamaan julkaisua varten? Vai tuleeko kisapokkarista peräti kahteen suuntaan luettava? Mikään vaihtoehto ei kuulosta erityisen ongelmattomalta.
Mielenkiintoinen on myös tieto “julkaisussa on myös muiden suomalaisten sarjakuvapiirtäjien töitä, joten sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada piirroksesi julkaistua huipputöiden seurassa.” Keitäköhän huipputekijöitä tähän hommaan on värvätty; onko tässä maassa edes sellaisia?
Mutta eivätköhän nämä asiat selviä ennen huhtikuuta. Jännitys tiivistyy.
Kirjoitukset (RSS)