Kustannusala on kärsinyt laman kourissa siinä missä muutkin teollisuudenhaarat, kuten viime vuosien uutisista on varmaan itse kullekin käynyt ilmi. Tänä vuonna kaikki kolme suurta kustantamoa ovat ilmoitelleet miljarditappioista – Shueisha teki punaista 4,18 miljardia jeniä, Kodansha 5,72 miljardia jeniä, Shogakukankin ilmeisesti aika lailla.

Olisi tietysti naiivia olettaa, että kaikki tämä on seurausta vain siitä, että japanilaisetkin ovat nykyään alkaneet warettaa – itse asiassa sekä Shueishan mangalehtien että -tankobonien myynti on noussut. Mutta kustannusala on isoa bisnestä, ja sillä on muitakin tulonlähteitä jotka voivat kokea ongelmia. Esimerkiksi lisensointi.

Kiehtovaa kyllä, samaan aikaan Kadokawa ilmoitti tehneensä 1,4 miljardia jeniä (n. 13 miljoonaa euroa) voittoa. Tätä on hauska verrata Kadokawan ständillä jossain nimeltämainitsemattomassa tapahtumassa joskus alkuvuodesta esiteltyihin piirasdiagrammeihin siitä, mihin mikäkin osuus TV-anime nykyään perustuu…

Lue lisää »

Avainsanat: Kadokawa, Kodansha, Shogakukan, Shueisha

Sarjassamme “teollisuusrunkkausta joka kiinnostaa vain minua”…

Luvut ovat lähteettömiä ja peräisin 2ch:ssa ympäriinsä kelluvasta copypastesta, joten niitä ei välttämättä kannata siteerata missään virallisemmassa yhteydessä – mutta ne vaikuttavat kyllä uutisten valossa varsin uskottavilta. Painosmäärät eivät koskaan ole suoraan myyntimääriä (siitä puhumattakaan että kustantajilla on myös usein tapana liioitella levikkilukujaan), jotn tätä ei voi myöskään suoraan pitää listana “Japanin myydyimmistä mangoista.” Jonkinasteista osviittaa se kyllä siitäkin antaa.

Lue lisää »

Avainsanat: Fairy Tail, Initial D, Jason Thompson, Kimi ni Todoke, Kodansha, Moyashimon, Nodame Cantabile, One Piece, Shogakukan, Shueisha, xxxHOLiC

Minulla ei ole enää tapana käsitellä juurikaan ajankohtaisia aiheita, mutta viimeviikkoinen Nick Simmonsin tapaus on moraalin kannalta kiintoisa.

Lue lisää »

Avainsanat: Bleach, Hellsing, Shueisha, Viz

Jep, ykkösenä on edelleen se perinteinen.
Aina ja ikuisesti, vaikka lamaa edeltäneeseen kuuden miljoonan myyntiin ei enää ikinä päästäisikään.

Vuosi 2009 on saatu alkamaan kunnialla, ja on aika julkaista mangateollisuuden viralliset myyntiluvut vuodelle 2008! Kaikkia näitä lukuja tarkastellessa kannattaa pitää mielessä, että Japanissa elää 127 miljoonaa ihmistä.

Lue lisää »

Avainsanat: 20th Century Boys, Big Comic Spirits, Hakusensha, Kadokawa, Kodansha, Nana, Naruto, Nodame Cantabile, One Piece, Shogakukan, Shonen Jump, Shounen Ace, Shueisha, Soul Eater, Square Enix

…Ja tästä se sitten jatkuu, sekä itseni että blogin sattumoisin päällekkäin olevan vuosipäivän kunniaksi!

Tauon aikana on tapahtunut aivan liian paljon asioita kunnolla kerrattavaksi: Hellsingin lisäksi suomeksi saatiinkin myös Nausicaa, Tekkonkinkreet voitti Eisnerin, Mushishi ja Inuyasha loppuivat, One Piece ohitti puolenvälin etappinsa, Shogakukan ja Shueisha aloittivat Euroopan-valloituksen, Madhouse tekee Iron Man -animen, Bakumania saa netistä englanniksi virallisesta lähteestä, yoshitoshi ABe levittää doojinshejaan iTunesissa, Studio Pierrot animoi Julia Vuoren Sika-sarjakuvia, oregonilaismies veti pultit siitä että kirjastoi antoi hänen 12-vuotiaan poikansa lainata Battle Club -mangaa, Tonari no 801-chanin piti tulla sovitetuksi KyoAnin TV-animeksi mutta projekti hyllytettiin varoituksetta… Huh.

Kustannusprojekti Otaku odottaa vielä Khal-Annatin toisen osan ilmestymistä – kunhan sille löytyy sopiva sauma – ja Petit Alice tulee saamaan oman sivustonsa jossain vaiheessa, mutta muilta osin vanhan voi sanoa jääneen taakse suhteellisen tehokkaasti. Siinä missä edellinen sivusto oli blogin sisältävä lehden saitti on tämä enemmänkin lehden saitin jämät sisältävä blogi.

Blogialustana pyörii nyt WordPress 2.6, mikä tavalliselle lukijalle näkyy lähinnä gravatarien käyttönä. Olisin voinut muuttaa kategoriat tageiksi mutta en viitsinyt, koska en nähnyt siinä mitään olennaista hyötyä – ja lisäksi pidän niiden hierarkisuudesta. Säätelen vielä jatkossa sivuston ulkonäköä hieman enemmän kustomoiduksi ja sulavakielisemmäksi ja korjailen erinäisiä rikkinäisiä linkkejä ja kuvia, mutta muuten se alkaa olla kivasti kasassa.

Mandigo-teema on mukavat 1024 pikseliä leveä, minkä ei nykyaikana pitäisi tuottaa ongelmia pienemmilläkään näytöillä. Sen tapa kehystää kuvat ei toisaalta välttämättä johda parhaimpiin mahdollisiin lopputuloksiin osassa vanhemmista postauksista, mutta tulen huomioimaan asian jatkossa. Siinä on defaulttina mukana hakutoiminto, ja lisäsin sivupalkkiin myös listan viimeisimmistä kommenteista, jotta vanhoissakaan postauksissa uudelleenviriävät keskustelut eivät jäisi ihmisiltä huomaamatta. Samantapaista virkaa toimittaa postauskohtainen lista samankaltaisista postauksista. Yhteystietosivu on tällä kertaa selvästi esillä, koska aiemmin ihmisillä on ollut kuulemma hankaluuksia löytää sitä.

Lisäksi päätin Vehin tapaan kokeilla sieluni myymistä Googlelle, koska AdWords on kiehtova konsepti (olkoonkin, että suomenkielisillä animesivuistoilla mainosten relevanttius tulee varmasti olemaan aika pieni). Sen käyttöehdot kieltävät pyytämästä lukijoita klikkaamaan mainoslinkkejä, mutta etteköhän te tiedä ihan pyytämättäkin mitä voitte tehdä kiitokseksi jos pidätte lukemastanne. ;>

Desucon, opiskelut ja erinäiset muut projektit vievät huomiotani tasaisen tappavalla vauhdilla, mutta eiköhän tännekin kirjoitteluun riitä vielä aikaa; en tiedä millaista tahtia tulen pitämään yllä, mutta senhän näkee sitten. Ei tästä hommasta kovin kauaa viitsi erossakaan pysyä!

Avainsanat: Bakuman, Hellsing, Inuyasha, Kyoto Animation, Madhouse, Meta, Mushishi, One Piece, Shogakukan, Shueisha, Studio Pierrot, Tekkon Kinkreet, Tuulen laakson Nausicaa, yoshitoshi ABe

Hirohiko Araki on tarkka mies. Huolimatta siitä että hänen toistaiseksi 95-osainen sarjansa JoJo’s Bizarre Adventure on yksi Shueishan pisimpään (vuodesta 1987) jatkuneita mangoja hän on ollut mahdollisen animeadaptaation laadun suhteen niin huolissaan, että on antanut tehdä siitä vain kaksi OVAa; ensimmäisen 1993 ja toisen 2001. Ehkä osittain tästä johtuen tällä metroseksuaalisia Tom of Finlandeja pursuavalla mättöshounenien skitsahtaneella isoveljellä on länsimaissa ainoastaan kulttiasema ja Viz on julkaisemassa vain sen kolmatta ja suosituinta juonikaarta, Stardust Crusadersia – mutta Jason Thompsonin ansiosta englanninkielinen versio sentään on.

Arakin tarkkuudella on kuitenkin näemmä myös haittapuolensa. Muuan toisen OVAn tuotannossa mukana ollut animaattori ehdotti aikoinaan, että kuudennen jakson kohtaukseen jossa pääpahis Dio Brando lukee kirjaa ja käskee jouduttamaan päähenkilö Jotaron tappamista olisi hyvä lisätä siansaksan sijaan oikeaa arabiankielistä tekstiä vahvistamaan kuvaa siitä, että kohtaus tapahtuu Egyptissä – joten hän meni kirjastoon, lainasi arabiankielisen teoksen ja kopioi siitä aukeaman Dion pitelemän kirjan sivuille. Kuka tahansa englantia osaava tietää että tämä on animessa normikäytöntö – esimerkiksi Gundam Wingiä katsoessa pääsee lukemaan Photoshopin käyttöohjeita.

Japanilaisten kirjastojen sisältämän arabiankielisen materiaalin huomattavan laajuuden huomioon ottaen kyseinen kirja sattui kuitenkin tietysti olemaan Koraani.

Lue lisää »

Avainsanat: Jason Thompson, JoJo's Bizarre Adventure, Shueisha

Oletteko koskaan miettineet, miksi suomennettu manga on halvempaa kuin englanninnettu?

Lue lisää »

Avainsanat: Bandai Visual, Blassreiter, cosplay, Dragon Ball, Geneon, Gonzo, Hiroshiman poika, Jalava, Kadokawa, Production I.G, Sangatsu Manga, Shueisha, The Tower of Druaga, Tokyopop, Viz

Jason Thompsonin kirjoittama mangamuotoinen artikkeli oli se mistä puhuttiin eniten, mutta tietenkään ei saa unohtaa myös Wiredin varsinaista manga-artikkelia, jolle tuo mangamuotoinen USA-ekstra on vain sylijuttu.

Kustannusalan nyanssien penkomisineen, eri tapahtumisissa ravaamisineen ja Mandaraken perustajan sekä Ageha Ookawan haastatteluineen se on hyvin perusteellinen reportaasi mangateollisuuden ja doojinshikulttuurin symbioosista, olkoonkin että se viettää hyvän aikaa äimistellen jälkimmäisen häpeilemättömiä tekijänoikeusrikkomuksia. Toisaalta se selvittää myös syyt ja seuraukset kaiken tämän takana. On kiehtovaa, miten japanilaisen hahmokulttuurin synnyttämä osallistuva harrastaminen on suodattunut lähes sellaisenaan myös länteen – kenties syynä on yksinkertaisesti vain materiaalin puhuttelevuus?

About.com julkaisi äskettäin Thompsonin haastattelun, joka on kirjoittajan kursiivipakkomielteestä huolimatta hyvin mielenkiintoista luettavaa. Kirjansa lisäksi Thompson kertoo siinä esimerkiksi siitä miten Viz sai oikeudet Shonen Jumpin nimeen (myymällä puolet itsestään Shueishalle), japanilaisen ja amerikkalaisen sarjakuvan ja julkaisukulttuurien eroista, lempimangoistaan, siitä miksi One Piece on hyvä manga (koska Odan tyyli on omaperäinen, koska se on niitä harvoja shounenmättöjä joissa on oikeasti etenevä juoni, ja koska se ei ota itseään vakavasti – tiesin!), siitä kuinka hän olisi voinut päästä toimittaharjoittelijaksi Shueishalle mutta päätti olla menemättä, ja siitä mitä hän aikoo tehdä nyt suurprojektinsa valmistumisensa jälkeen.

Aihetta vaihtaen, Takashi Hashiguchi on aloittamassa uuden sarjan. Kulttistatuksen saavuttanut Yakitate! Japan oli erinomainen esimerkki siitä kuinka kamppailushounenia voidaan rakentaa muillekin puitteille kuin mätölle ja urheilulle, mutta on Saijoo no Meii tulee sijoittumaan lastenlääkäripuitteisiin. Odotamme uutuutta… kiinnostuneina.

Avainsanat: CLAMP, Jason Thompson, One Piece, Saijoo no Meii, Shueisha, Viz, Yakitate! Japan

Blade of the Immortalin numerossa #130 Dark Horse ilmoitti seuraavan numeron olevan sarjan viimeinen kuukausittain julkaistava numero; sarjaa julkaistaan jatkossa enää vain pokkarimuodossa. Hiroaki Samuran kymmenen vuoden ajan jatkunut Blade of the Immortal oli Yhdysvaltain viimeisiä sarjoja, joita julkaistiin edelleen amerikkalaisessa formaatissa – eli luku kerrallaan sarjakuvalehtinä. (Viimeinen, jos Witchbladea ja Sabrina, the Teenage Witchiä ei lasketa. Moni ei niin tee.)

Rapakon tällä puolella suurin osa nuoremmista harrastajista ei todennäköisesti ole koskaan edes kuullut tällaisesta julkaisutavasta. Muinaisilla 80- ja 90-luvuilla se oli kuitenkin manganjulkaisun standardi: sarjakuvan ei arveltu menevän kaupaksi, jos se julkaistaisiin heti aluksi “kalliissa” pokkarimuodossa. Tämän julkaisutavan esitteli Yhdysvaltain markkinoille Eros Comixin ja Dark Horsen kautta mangaa julkaisseen Studio Proteuksen perustaja Toren Smith, joka uskoi viimeiseen asti omiin konservatiivisiin mielipiteisiinsä. Hän ei uskonut esimerkiksi shoujon tai manganpiirto-oppaiden suosioon, ja ennusti Yhdysvaltain markkinoiden romahtavan jos niille tungettaisiin enemmän mangaa kuin mitä niillä sillä hetkellä oli (runsaat satakunta sarjaa).

Myös Blade of the Immortal oli Studio Proteuksen heiniä. Koska Samura oli kuitenkin pyytänyt ettei hänen teostaan flipattaisi, Smith leikkautti jokaisen sivun ruudut erilleen ja kasautti ne uudelleen vasemmalta oikealle luettavaan järjestykseen – puhekuplien lukujärjestyksen kammottavasti sekoittava tapa, jota myös Jalava käytti julkaistessaan Hiroshiman pojan ensimmäisen osan vuonna 1985.

Vuonna 1997 Yhdysvaltain sarjakuvakentälle saapui Stuart Levyn luotsaama Mixx Entertainment. Aluksi se ei ollut mitenkään poikkeuksellinen kustantamo: se julkaisi mangaa ensin lehtimuodossa – ei tosin omina lehtinään, vaan MixxZine-antologiassa – ja vasta myöhemmin pokkareina, olkoonkin että MixxZine ja sen myöhempi sisarjulkaisu Smile olivat selkeästi massoille eivätkä sarjakuvaharrastajille suunnattuja. Vuonna 1998 Mixx esitteli markkinoille “Pocket Mangan” – pienikokoiset, vain kahdentoista dollarin hintaiset pokkarit (tuohon aikaan normaalista graphic novelista, niistä joita nykyään sanotaan “vanhoiksi painoksiksi”, sai pulittaa usein jopa 17 dollaria eli 120 markkaa; nykyrahassa 21 euroa). Seuraavana vuonna MixxZine uudelleennimettiin Tokyopopiksi, josta tuli hyvin pian myös koko firman nimi. Ja kun Tokyopop alkoi lopulta julkaista mangaa ilman lehtijulkaisua suoraan pokkarimuodossa, Smith povasi tällaiselle nopeaa loppua.

Muut kustantamot seurasivat kuitenkin esimerkkiä, ja ennen pitkää lehtijulkaisuista luovuttiin yhdellä jos toisellakin taholla. Myös Dark Horse lakkautti Super Manga Blast -antologiansa, mutta kustantaja Mike Richardsonin omistautuneisuuden takia Blade of the Immortal jatkoi entisellään – vaikka möikin vuodesta toiseen vain muuttumattomat 4400 kappaletta.

Vuonna 2002 Tokyopop lopulta räjäytti pankin ottamalla käyttöön “100% Authentic Manga” -käytäntönsä ja alkamalla julkaista mangaa flippaamattomana (alkujaan ilmeisesti Shueishan painostuksesta). Tälle käytännölle Smith ja monet muut tuhahtelivat – eiväthän he olleet vaivautuneet edes kääntämään ääniefektejä; miten kukaan voisi haluta lukea sitä? Viz ja muut kustantamot joutuivat kuitenkin seuraamaan esimerkkiä ainakin julkaisukoon suhteen, koska jo muutenkin puolet halvemmilla ja nyt myös moninkertaisesti nopeatahtisemmilla julkaisuillaan Tokyopop olisi muuten savustanut ne helposti markkinoilta. Tämä oli käytännössä lehtijulkaisemisen viimeinen kuolinisku; kukaan ei halunnut enää maksaa kolmea dollaria 32 sivusta, kun kahdellatoista saattoi saada yli 180 – puhumattakaan siitä, että pokkareita oli huomattavasti mukavampi kerätä kuin lehtiä.

“Mangavallankumous” alkoi, ja Yhdysvaltain mangakulttuuri muuttui. Manga siirtyi nörttihieltä haisevista sarjakuvaliikkeistä kirjakauppojen sarjisosastoille, ja miljoonat uudet manga- ja animeharrastajat tulvivat coneihin. Tytöt alkoivat taas lukea sarjakuvia. Kokonainen uusi sukupolvi sai oman punk-ilmiönsä; jotain, joka oli heidän omaansa ja josta vanhemmat eivät tajunneet mitään. Dark Horse osti Studio Proteuksen vuonna 2004; Smith tekee edelleen töitä Dark Horselle, mutta ei ole ollut julkisuudessa aikoihin.

Kun ostatte seuraavan kerran mangapokkarin maamme sarjakuvaliikkeiden niitä notkuvilta hyllyiltä, muistakaa ketä teidän on siitä kiittäminen. Ilman ennakkoluulotonta täyshörhö Stuart Levyä olisi huomattavasti todennäköisempää, ettei englanninkielinen mangankustantaminen olisi koskaan edennyt juuri Oh! My Goddessia ja muuta massaseineniä pidemmälle.

Avainsanat: Blade of the Immortal, Dark Horse, Eros Comix, Hiroaki Samura, Hiroshiman poika, Jalava, Oh! My Goddess, Shueisha, Stuart Levy, Tokyopop, Viz