Ei liene kenellekään epäselvää, että Japanin animaatioteollisuus on murrostilassa. Economist-lehden viimevuotisen artikkelin mukaan parhaaseen katseluaikaan esitettävän animen ja lastenanimen määrä on viime vuosina vähentynyt, ja enin osa animesta tuotetaan nykyään myöhäisillan ohjelmapaikkoja varten. Samalla anime on siirtynyt pois valtakunnallisilta suurilta kanavilta pienemmille paikallisille sekä satelliittikanaville. Vilkaisu Moon Phasen uusien sarjojen listaukseen tukee tätä toteamusta.

Miksi näin on? Katsotaanpa.

Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriö julkaisi vuonna 2003 analyysin (PDF) animeteollisuuden tilasta ja sen suurimmista ongelmista. Sen myyntiluvut ovat vuosia vanhoja, mutta alla oleva kuva on sen ehkä kiintoisin ja aikaa kestänein osa – tuotantodiagrammi, jossa on selkokielisiä numeroita. (Selkeyden vuoksi olen muuttanut ja pyöristänyt kaikki rahamäärät euroiksi.)

Kuvaaja on yleisluontoinen ja luvut keskiarvoja – vain prime time -anime esitetään sekä valtakunnallisilla että paikallisilla kanavilla, myöhäisillan anime ainoastaan paikallisilla ja satelliittikanavilla. Rahanuolet eivät kuvaa sitä kuka maksaa kellekin vaan sitä kuinka suuri osa sponsorien rahoista virtaa eteenpäin. Ainoastaan Madhousen ja Production I.G:n kaltaiset suurimmat studiot tekevät lähes kaikki tuotannon osa-alueet itse (eivätkä nekään kaikissa tuotannoissaan); muut kontrahtoivat työn toisille studioille tai (etenkin välianimaation suhteen) ulkomaisille alihankkijoille.

Lue lisää »

Avainsanat: Code Geass, Gonzo, Ken Akamatsu, Mahou Sensei Negima, Makoto Shinkai, Strike Witches, The Vision of Escaflowne

Osa 1, osa 2

(Sarjan historiaan liittyen – ANN julkaisi hiljan artikkelin aiheesta. Kiinnostavaa luettavaa suppeahkosta “Gainaxin omien teosten vaikutus Gurren Laganniin” -näkökulmasta huolimatta.)

40 prosenttia

Gurren Lagannista ei tietenkään voi puhua ilman sen ulkoasua, jossa erottuu selkeänä Imaishin hyperkineettinen, perspektiivejä liioitteleva tyyli. Se on kuitenkin myös mieltäylentävän monipuolinen ja hyödyntää Gainaxin kantapään kautta kehittyneitä taitoja vaihtoehtoiseen animaatiotyöskentelyyn. Mitä enemmän spiraalivoimaa kohtauksessa kuohuu, sitä karkeammaksi sen viivatyöskentely muuttuu. Simonin velloessa irvihampaisen surun kourissa värit ovat pestyn näköisiä, lähes pelkkiä harmaan sävyjä. Eyecatcheiksi Imaishi on piirtänyt Dead Leaves -tyylisiä kulmikkaita, kovavarjoisia pin-upeja. Hyytävä Antispiraali on pelkkä välkkyvin valkoisin viivoin animoitu musta siluetti tiilitekstuurilla.

Laadultaan sarja on normaalia TV-animaatiota, mutta naurettavan korkeabudjettista sellaista. Toiminnaltaan väljemmissä kohtauksissa saattaa näkyä koomisten tyylinvaihdosten kuoriin piilotettua liu’utusanimaatiota, niin kaukaa kuvattuja dialogikohtaksia etteivät suun liikkeet näy, liikkumattomia väkijoukkoja ja muuta mutkien oikomista, mutta toimintakohtauksiin on panostettu rutosti. Sarjan molempia huippukohtauksia – jaksoja 15 ja 27 – varten laitettiin syrjään ylimääräinen siivu budjetista; tuotantoblogin mukaan edellisessä oli yli 22 000 avainfreimiä (kaksi kertaa enemmän kuin puolen tunnin TV-jaksoissa yleensä), ja luotettavaksi tiedetyn (=juonisynopsiksia postanneen) 2ch-sisäpiiriläisen mukaan 40 % sarjan budjetista käytettiin viimeiseen viiteen jaksoon. Fanime 2007:n Gainax-paneelissa toimitusjohtaja Yamaga kertoi sarjasta suunnitellun alun perin vuoden pituista, mutta että studio oli päätynyt 27 jakson pituuteen sen laadun säilyttämiseksi.

Gurren-danin muotimaku on häpeilemättömän mauton. Ja jotkut muka yrittävät ottaa tämän sarjan tosissaan…

Lue lisää »

Avainsanat: Gainax, Gurren Lagann, The Vision of Escaflowne

On lopultakin koittanut se onnellinen ja aurinkoinen päivä, kun Maaya Sakamoto ja Yoko Kanno ovat palanneet luomaan musiikkia yhdessä. Sitä saatiinkin odottaa melkein puoli vuosikymmentä… Tutustuin tämän parivaljakon muodostamaan pyhään kaksinaisuuteen ensimmäisen kerran kun katsoimme eräässä all-nighterissa Escaflownen; Yakusoku Wa Iranai (kokoversio) piristi yön pikkutunteina kerran toisensa jälkeen ja auttoi karkottamaan torkahtelun synnyttämät nenäaiheiset painajaiset.

Sarja on tässä kuussa alkanut Macross Frontier, ja vaikka se ei kuulukaan välittömiin kiinnostuksenkohteisiini en voi olla kuin rakastamatta sen OP-biisiä. Triangler on Sakamoton laulama ja Kannon säveltämä; sen sanoituksesta on kreditoitu Gabriela Robinia, yhtä Kannon taiteilijanimistä. Kappale on huomattavan erilainen kuin Sakamoton viimeaikaiset työt; Kannon nopeatahtinen sävellystyyli ja hänen tavanomaisen monitulkintaiset lyriikkansa antavat sille aivan omanlaisensa ilmeen. Toivottavasti naisten yhteistyö jatkuu tällä kertaa pitkään.

Singlen ensimmäinen painos muuten loppui jo.

Lue lisää »

Avainsanat: Maaya Sakamoto, Macross, Satelight, The Vision of Escaflowne, Yoko Kanno