Sarjassamme “teollisuusrunkkausta joka kiinnostaa vain minua”…
Luvut ovat lähteettömiä ja peräisin 2ch:ssa ympäriinsä kelluvasta copypastesta, joten niitä ei välttämättä kannata siteerata missään virallisemmassa yhteydessä – mutta ne vaikuttavat kyllä uutistenvalossa varsin uskottavilta. Painosmäärät eivät koskaan ole suoraan myyntimääriä (siitä puhumattakaan että kustantajilla on myös usein tapana liioitella levikkilukujaan), jotn tätä ei voi myöskään suoraan pitää listana “Japanin myydyimmistä mangoista.” Jonkinasteista osviittaa se kyllä siitäkin antaa.
Mutta ei, huhtikuun 7. päivä alkava ja Atsushi Okubon mangaan perustuva Soul Eater on itse asiassa Bonesin sarja. Sillä on kuitenkin paljon yhteistä Bleachin kanssa, eikä vain shinigamiaiheensa vuoksi; minulla on sellainen hytinä, että siitä tulee jos ei nyt ihan seuraava iso shounensarja niin ainakin tämän vuoden suosituin sellainen. T.M.Revolutionin käsialaa oleva OP-biisi, muodonmuutoksia ja tappelusarjaksi miellyttävän tyyliteltyä animaatiota – mikä voisi mennä pieleen?
No joo, myönnettäköön että tällainen optimismi pelkän trailerin perusteella on aika huteraa. Mutta hei, ainakin siinä on pelottavia naamallisia taivaankappaleita – ja toimihan se Zeldassakin, eikös?
(Media Factoryn tekijänoikeusvalvonta iskee! No, OP-video käynee yhtä hyvin.)
Muilta osin kevään tarjonta näyttää aika mielenkiintoa herättämättömältä… Eniten toivoa uskaltanee antaa Golgo 13:e, Kurenaille, Madhousen Allison & Lilialle (Kino’s Journeyn kirjoittajalta) ja tietty kauden noitaminA-sarjalle, Production I.G:n Toshokan Sensoulle. Ja ehkä myös xxxHOLiCin toiselle kaudelle, jos se vain ei ole tuotantoarvoiltaan samaa sontaa kuin viime kerralla.
Heikko kohtani ovat musiikkianimaatiot; ehkä juuri siksi On Your Mark on onnistunut liikuttamaan minua enemmän kuin mikään toinen Miyazakin ohjaustyö. Pitkälti samasta syystä animesarjojen OP:t kiehtovat minua joskus enemmän kuin itse sarjat.
Aina silloin tällöin vastaan tulee musiikkivideo, joka herättää kauan uinuneen sisäisen fanipojan. Viimeksi tällaisen reaktion aiheutti CLAMP in Wonderland 2, joka julkaistiin 26. lokakuuta ja joka on jatkoa vuonna 1997 tuotetulle ensimmäiselle CLAMP in Wonderlandille. Sen biisi on Maaya Sakamotonaction!
Sen juoni on hyvin yksinkertainen: Mokonat hinkuvat päästä tutustumaan Yuukon lukemiin mangoihin tarkemmin, joten tämä lähettää heidät matkalle niiden läpi. Voisinpa jopa uskaltautua esittämään väitteen, että näihin neljään minuuttiin on onnistuttu ahtamaan cameo joka ikisestä CLAMPin teoksesta – vielä animesovituksetonta Kobatoa sekä Miyuki-chanin ja Shirahime-Syon kaltaisia one-shoteja myöten. Nostalgiakiksejä ei voi välttää; bongatkaapa.
(Jospa xxxHOLiCin animaatio vain olisi itse sarjassakin noin sulavaa. Huoh.)
CLAMPin suosiosta voi syyttää useita osatekijöitä. Heillä ei ole pulaa taiteellisesta lahjakkuudesta eikä kyvystä kirjoittaa vetävää juonenkuljetusta. Heidän tapansa luoda Leiji Matsumoton tapaan omaa, crossoverit mahdollistavaa universumiaan on kiehtova. He tuntuvan olevan ylivertaisia kaikessa mitä tekevät, shoujosta shouneniin – ja he osaavat myös sekoittaa eri kohderyhmiin vetoavia aineksia. Heidän tiedetään myös onnistuneen mahdottomilta tuntuvissa tehtävissä, kuten shoujon ja mechan ristisiittämisessä kunnialla sekä taikatyttögenren nostamisessa unohduksen suosta oman parodiansa voimin. Heidän selkeä työnjakonsa – Ageha Ohkawa kirjoittaa, Mokona piirtää ja Tsubaki Nekoi avustaa, Satsuki Igarashi keittää kahvit – mahdollistaa nopean ja tehokkaan työskentelyn; mieleen ei tule kovin montaa yksittäistä artistia, joka olisi viidentoista vuoden aikana onnistunut luomaan näin monta hittiä.
Jonakin päivänä – kenties jo ensi vuonna – Suomen kamaralle saapuu ensimmäinen CLAMPin sarja; jos länsinaapurin esimerkkiä on uskominen, se tulee todennäköisesti olemaan Chobits. Sinä päivänä Suomen mangakulttuuri tulee astumaan aimo harppauksen kohti sivistystä.
Loading ...
Kirjoitukset (RSS)