Tagilla “Yen Press” merkityt kirjoitukset

Publishers Weekly haastattelee Svetlana Chmakovaa ja Yen Pressin kustannusjohtajaa Kurt Hassleria edellisen uusimman sarjan Nightschoolin tiimoilta. Ja tällä kertaa kyseessä todella on sarja, sillä se ilmestyy Yen Plus -lehdessä luku kerrallaan monien muiden sarjojen kera. Niin amerikkalaisten, korealaisten kuin japanilaistenkin.

Toisaalta pelottaa miten Chmakovan tyyli sopii tällaiseen sarjaan, mutta ainakaan kukaan ei ole vielä valittanut – ja haastattelusta tulee osaltaan sellainen olo, että hän tietää tällä kertaa vähän paremmin mitä on tekemässä eikä vain paahda eteenpäin niin kuin viime kerralla. Kustannustoimittajan osallistuminen suunnitteluun ja menneisyyden virheiden (useampipokkarisen sarjan antaminen tehtäväksi kerralla ja kylmiltään) tiedostaminen kuulostaa positiiviselta kehityskululta, ja eiköhän Chmakova ole niitä chibeilyjään ja valtavia vänkkyräisiä suitaankin hillinnyt Dramaconin ajoista.

Lisäksi arvostelijat tuntuvat olevan sitä mieltä että tarinan löyhyys ja hidas kehittyminen ovat vain hyvä asia, sillä ne antavat niin tekijälle kuin tarinallekin aikaa kypsyä ja hioutua haluttuun suuntaan – ihan niin kuin…

…ihan niin kuin oikeankin mangan suhteen. Woaah.

Chmakovan hyppääminen Tokyopopin uppoavasta laivasta Yen Pressin kelkkaan on joka tapauksessa ollut varmasti ollut fiksu päätös – ja ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että eräällä pahamaineisella suomalaiskustantajalla ei ole juurikaan toivoa saada sitä kökkökääntäviin näppeihinsä. Kenties Egmont voisi toteuttaa tämänkin toiveeni – ihan niin kuin sen edellisenkin? OEL-sarjoja kun on niin kovin vaikea saada käsiinsä täällä susirajalla…

Avainsanat: , , ,

Comments Ei kommentteja »


Yen Press ei ole mikään iso peluri Pohjois-Amerikan mangamarkkinoilla. Vuodesta 2006 niiden rajaseuduilla pyörinyt, lähinnä suurelle yleisölle tuntemattomia mangasarjoja ja manhwaa julkaissut Hachette Book Groupin mangaosasto ei ole liiemmälti kerännyt niin median kuin harrastajakunnankaan huomiota.

Ennen kuin nyt. Ihmeitä näköjään tapahtuu: Hachette on lisensoinut sekä Nagaru Tanigawan Haruhi Suzumiya -ranobesarjan että sen Gaku Tsuganon käsialaa olevan mangasovituksen. Ranobet julkaistaan Hachetten nuortenkirjaosasto Little, Brown Booksin kautta, manga puolestaan Yen Pressin. Ensimmäistä ranobea joudutaan odottamaan vuoden verran, sillä se julkaistaan vasta huhtikuussa 2009; mangan ensimmäinen osa taas saadaan jo lokakuussa ja siitä eteenpäin neljän kuukauden välein. Hachetten korvamerkintä löytyy kaikista yhdeksästä ranobesta ja neljästä ensimmäisestä mangapokkarista, mutta loputkin saadaan varmasti jos ja kun myyntiä riittää. Ranobeista tulee myyntiin sekä pehmeä- että kovakantinen versio.

Lue lisää »

Avainsanat: , ,

Comments Ei kommentteja »